Kulttuurituotannosta kuuluu

Syksystä 2016 lähtien valmisteilla ollut ehdotus esittävän taiteen ja museoiden valtionosuusjärjestelmän (VOS) uudistamiseksi julkaistiin tammikuussa 2018. Jaakko Kuusiston luotsaaman kaksikymmenhenkisen työryhmän suunnittelutyö ei ole ollut helppo, sillä tehtävänä on ollut ratkaista rahoituksen uudelleenjärjestelemistä niin, ettei jakoon menevä rahapussi kuitenkaan kasvaisi. Uudessa järjestelmässä nykyinen budjetti pitäisi siis jyvittää uudelleen kaikkia miellyttävällä tavalla. Tämä on tietenkin mahdotonta. Itseäni rahoitusuudistuksen seuraaminen on kiinnostanut osin itsekkäistä syistä. Toimin ammattikuoroksi tähtäävässä kamarikuorohankkeessa , jonka pitkän tähtäimen suunnitelmassa valtionosuuden piiriin pääseminen on häämöttänyt jo vuosia. Lausuntokierroksella oleva uusi rahoitusmalli antaisi toteutuessaan myös kuoroille kelpoisuuden hakea mukaan VOS-järjestelmään. Jo nimeltään vanhuuttaan haiskahtava teatteri- ja orkesterilaki korvattaisiin näin ollen esittävän taiteen laill

Toimin pääasiassa suunnittelijana ja tuottajana useissa tanssin sekä esittävän taiteen tuotannoissa ja projekteissa. Kaikkeen tekemiseeni vaikuttaa vahvasti yli kahdenkymmenen vuoden kokemus tanssijan työstä. Viime aikoina olen pohtinut paljon tulevaisuuttani, taiteen tekemistä, tanssia, tuotannollista rooliani projekteissa ja näiden yhteensovittamista. Minulle on herännyt kysymys: miksi yhteistyö tuotannon ja taiteilijan välillä vaikuttaa monesti kovin haasteelliselta? Tuotannoissa tai tanssiryhmissä tuottajat vaihtuvat tiuhaan tahtiin ja useammin kuin kerran olen kuullut taiteilijan suusta: ”tuottaja ei tajua mitään sisällöistä tai ymmärrä taiteen ja tanssin todellista merkitystä” tai tuottajan näkökulmasta kuinka ”taiteilijalla ei ole mitään käsitystä talouden realiteeteista ja tuotannon haasteista”. Vaihtuvuus on kuitenkin sekä taloudellisesti että henkisesti kuluttavaa, joten missä piilee sietokyky epäonnistumisiin ja yhteen hiileen puhaltaminen? Olen miettinyt miksi mm.

Kulttuurinen osallisuus menetelmien keskiössä Ainutlaatuinen näyttely Haminan Kaupunginmuseon ja nuorisovaltuuston yhteistyöllä "Nuoruus on seikkailu suunnaton..." - Pitää olla lupa ihmetellä ja ihastua, kokeilla, erehtyä ja oppia Museotoiminnan tulevaisuuden suuntana on se, että asiakas ei ole enää vain näyttelyn kävijä, vaan osallinen toimija OKM:n sivuilla komeilee teksti: ”Nuorisolain tavoitteena on tukea monimuotoisen osallisuuden toteutumista. Nuorten osallisuuden edistämisen velvoite ei koske vain kuntia, vaan myös valtionhallintoa ja kaikkea valtion avustamaa toimintaa. Nuorisolaki velvoittaa lisäksi kuntia ja valtion viranomaisia tarjoamaan ja järjestämään nuorille mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa paikallista, alueellista ja valtakunnallista nuorisotyötä ja -politiikkaa koskevien asioiden käsittelyyn tai muutoin kuulemaan heitä mainituissa asioissa. Lisäksi nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa. Kuntalaki ja perusopetuslaki sisältävä

Keskellä yötä elokuvakäsikirjoittaja hätkähtää hereille, lennähtää istumaan ja kaikki on vihdoinkin selvää. Hän tietää nyt, mitä hänen kuuluu sanoa ja miten hänen kuuluu sanoa se. Käsikirjoittaja hakee läppärinsä, eikä nuku enää sinä yönä. Tuottaja, ohjaaja ja luottonäyttelijä lupaavat tulla puuhuvilaan Pohjolankadulle heti, kun ovat käyttäneet mopsin tai selvinneet Elokuvavuoden avaus -tapahtuman krapuloistaan. Elokuvakäsikirjoittaja kattaa kahvipöydän neljälle, mutta mitä ihmettä, väkeä lappaa lisää. He esittäytyvät kuvailutulkiksi, viittomakielentulkiksi, tekstittäjäksi, selkokeskuksen konsultiksi ja Kynnys ry:n kulttuurisihteeriksi. - Toivoisin elokuvan alkuun jonkun selkeän äänen, jotta MovieReading-sovelluksen on helpompi synkronisoitua. - Puhuja ei saisi vaihtua usein. Tekstityksestä tulee niin värikästä. - Kovin tiiviitä lähikuvia ei mielellään. Tulkin on mahduttava ruutuun. - Tämä nimi Sarastuksen ääniä olisi hyvä muuttaa. Hei, Aamun ääniä! No ei sitten! EI TA

Arvokeskusteluja käydään työyhteisöissä, niin julkisen kuin yksityisenkin puolella. Monesti näiden keskustelujen aloitus tuntuu (ja kuuluu) työyhteisössä “ääh, nyt ei jaksaisi, kun on niin paljon muutakin tärkeämpää”. Mutta onko todella niin. Onko arvokeskustelut sellaisia, että ne pitäisi hoitaa hallituksessa, johtoryhmässä, norsunluutornissa - tai jossain muualla kuin työntekijöiden kesken. Mielestäni tämä on asia, jota jokaisen työntekijän riippumatta yhteisöstä tulisi pohtia. Sanahelinää, turhia lupauksia, herrojen hölinää - näitä en todellakaan haluaisi kuulla, vaan aktiivisen otteen, mitä Minä ajattelen työpaikan tai omista arvoista. Miten ne vaikuttavat omaan tekemiseen tai käyttäytymiseen, voiko työyhteisössä olla vallalla joitain sellaisia arvoja, joita en itse allekirjoita - mitä teen siinä tilanteessa, hyväksynkö vai toiminko toisin? Miten? Jos hyväksyn, niin osoitanko samalla sen, että olen kyseisten arvojen puolestapuhuja. Monia asioita pohdittavaksi, joita käyn tässä bl