Kulttuurituotannosta kuuluu

Kohta vuoden ajan olemme seuranneet maailmanlaajuista keskustelua elokuva-alalla erityisesti vaietusta seksuaalisen häirinnän laajuudesta. #Me too -keskustelun myötä mediassa on alettu puhua avoimemmin epäasiallisista käytännöistä muutenkin työelämässä. Puhutaan työntekijän voimattomuudesta ja turvattomuudesta.  Suomen elokuvasäätiön ohjeistuksessa seksuaalista häirintää kohdanneelle neuvotaan uhria pyytämään “työtoverin, työsuojeluvaltuutetun tai luottamusmiehen apua.” Neuvotaan myös tarvittaessa kääntymään työterveyshuollon puoleen. Kulttuurituottajana kuten elokuva-alalla koordinaatiotehtävissä toimivallakin ongelmana työsuhteissa on usein tuotantokohtaisuus ja työsuojeluvaltuutettujen puute. Kiire ja lyhyet työsuhteet johtavat siihen, että työntekijöitä ei riittävästi perehdytetä työtehtäviin ja organisaatioon, työsuojelusta ei puhuta eikä sitä tunneta, työsopimukset laaditaan hätäisesti tai puutteellisesti ja selkeä luottamusmies tai -nainen puuttuu organisaatiosta kok

   Olen intoillut lähiaikoina www.finna.fi -palvelusta, mainiosta suomalaisten museoiden, arkistojen ja kirjastojen yhteisestä tietokannasta. Koen ammatilliseksi velvollisuudekseni jatkaa intoiluani, koska digitoitua kulttuuriperintöä on olemassa ja saatavilla valtavasti Finnaa enemmänkin. Sitä tuotetaan koko ajan lisää, ja sitä voi käyttää kuka tahansa, missä tahansa, milloin tahansa, ja vaikka mihin! Kaikkien taskussa kulkee huikea määrä kulttuuriperintöä, mutta harva siitä tietää. Finnan Euroopan kokoinen isosisko on nimeltään Europeana: https://www.europeana.eu/portal/en . Europeanasta löytyy karttoja, kuvataidetta, valokuvia, esinekuvia, kirjoja, filmejä ja musiikkia Euroopan eri kulttuuri-instituutioiden kokoelmista. Lisäksi sekä Finna että Europeana ovat paitsi tietokantoja myös verkostoja, joissa kehitetään ja edistetään digitoidun kulttuuriperinnön tallentamista ja jakamista. Tanskan kansallisgallerialla (Statens Museum for Kunst) on meneillään projekti SMK open, jonk

Yksityisellä sektorilla työskentelevä tuttavani kysyi minulta, mitä kulttuurituottaja tekee työkseen? Innostuin kysymyksestä, koska harvoin pääsee kertomaan alaa tuntemattomalle ihmiselle tiivistetysti kulttuurituottajan ammatista. Nopeasti innostus muuttui hämmennykseksi: Miten saan kuvailtua alaa ymmärrettävästi, tiivistetyssä muodossa ja ilman, että pidän tunnin monologin aiheesta? Aloitin kertomalla, että kulttuurituottaja voi työskennellä tapahtumatuottajana, kunnallisena kulttuuurituottajana, musiikin- tai elokuvatuottajana tai vaikka osallisuuden asiantuntijana, siis hyvin erilaisissa tehtävissä. Itse asiassa tuottaja voi tuunata uraansa ja osaamistaan hyvin eri suuntiin. Kuulija kävi jo levottomaksi, joten kiteytin asian sanomalla, että tuottaja on kulttuurihankkeiden mahdollistaja. Tämän lyhyen ja kysyjälle luultavasti epätyydyttävän keskustelun jälkeen jäin miettimään, millainen kuntasektorin kulttuurituottaja minä olen. Entä millainen haluan olla? Työelämän murroksessa

Verovaroin tuettu kulttuuri nähdään usein kalliina ja elitistisenä rahasyöppönä, joka ei tuota mitään.   Yleisöosastokirjoituksissa kulttuurin määrärahat kannattaisi käyttää mieluummin vanhusten vaippoihin ikään kuin rahoitus yhteiskunnassamme toimisi näin yksioikoisesti. Lisäksi kulttuurin osuus merkittävänä työllistäjänä jää usein unohduksiin, vaikka itse kulttuurin arvo kokemuksen kautta tunnistettaisiinkin. Turun kaupunki teetti äskettäin selvityksen Turun kulttuurialan kolmannen sektorin ammattilaiskenttää koskevistakehittämiskohteista , nyt kun kaupunki on uusimassa sopimuskausiaan. Olin itsekin vastaamassa tutkimuksen taustakyselyyn ja arvostan kovasti kaupungin hyvää tahtoa panostaa tämänkaltaisiin selvitystöihin. Selvitys sisälsi paljon mielenkiintoisia, joskin useilta osin hieman yllätyksettömiä tuloksia. Tuloksissa oli selkeästi esitelty mihin rahat toimijoilla tällä hetkellä kuluvat, ja mihin rahoitusta tarvittaisiin lisää. Ammattikenttää kun tutkittiin, oli odote

  Ajetaan me tandemilla, eletään ja syljeskellään – onko mentorointi kanssaelämistä ja rentoa rullausta vai onko se jotain ihan muuta? Mitä jos ei sitä yhteistä tandemia löydykään ja pari ajaa eri suuntiin omilla pyörillään? Mentorointi voi olla parhaimmillaan todella antoisa kokemus, johon sitoutuessa pääsee verkostoitumaan uudella tavalla. Mentorointia voi olla monella eri tasolla. Yleisimmin mentoroinnin osapuolet ovat mentori ja aktori tai ryhmämentoroinnissa mentori vetää ryhmää, jossa on useampi aktori eli mentoroitava. Myös kevyt- tai vertaismentorointia voidaan hyödyntää aiheen ympärillä. Miksi valitsin tämän aiheen?  Olen ollut kaksi kertaa mentorina. Kummallakin kerralla minua on pyydetty mukaan, josta olen ollut hieman hämmentynytkin. Ensimmäisellä kerralla Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Start UpSchoolin mentorointiohjelman vetäjä soitteli ja esitteli mentorointiryhmän ajatuksen ja toimintatavan ja innostuin kovasti aiheesta. Toisella kerralla sain sähköpos

Areenakonsertti, teatteriesitys, festivaali, vapaan kentän tanssiesitys, klubi-ilta ja monia muita viikoittaisia tapahtumia. Helsingissä riittää nykyään tarjontaa ja mahdollisuuksia nähdä monenlaisia kulttuuri- ja taidetapahtumia, mutta mikä on sopiva hinta pääsylipusta taiteen ja viihteen äärelle?  Yksittäisiä mielipiteitä siitä mikä on sopiva lipunhinta, tai mikä on oman kohderyhmän maksukyky, niitä riittää. Eurojen sijaan minua mietityttää, että mitä asetettu lipun hinta kertoo tekijöiden pohdinnoista: lipun hinta vs. oman työn arvo?  Työssäni olen viime aikoina joutunut miettimään ”sopivaa hintaa” joko itsetuottamiini tai muiden vapaalla kentällä toimivien tekijöiden esityksiin ja tapahtumakokonaisuuksiin. Kertooko esimerkiksi kymmenen euron sisäänpääsymaksu siitä, että esiintyjä haluaa madaltaa kynnystä ja lisätä saavutettavuutta vai siitä, että hän ajattelee, että yleisö ei ole valmis maksamaan teoksen näkemisestä puolikasta pihviannosta enempää? Moni ammattilai