Kulttuurituotannosta kuuluu

Osana aamurutiiniani selasin taas tänä aamuna Twitteriä. Silmiini osui tviitti, jossa kyseltiin kanssaihmisiltä vinkkejä twitteröijistä, jotka hallitsevat asiallisen keskustelun. Sen verran oli kiinnostava aihe, että kävin katsomassa ne parisenkymmentä vastausta, jotka oli kirjoitettu. Löytyihän niitä, dialogin taitajia. Yhteiskunnallinen keskustelu on kärjistynyt Suomessa. Juttu tuntuu luistavan niin kauan hyvin kun ympärillä on saman mielisiä ihmisiä. Ymmärrys päättyy siihen kun oma kupla puhkeaa. Ajatuspaja e2 mukaan moni jopa harkitsee yhteiskunnallisesta keskustelusta pois jättäytymistä, koska vastakkainasettelu koetaan raskaana. Jos maltilliset sillanrakentajat väistyvät areenoilta, ketkä silloin pääsevät ääneen, ne kärjekkäimmät huutajatko? Tämä on valitettavaa, sillä mediat kuitenkin muokkaavat kuvaamme maailmasta. Minä uskon dialogiin, joka perustuu tasavertaiseen kohtaamiseen, kuuntelemiseen ja toinen toisen päälle rakentamiseen. Keskusteluun uskoo myös presidentti Ahti

Taiteilija huokaisee työhuoneellaan syvään, hän on tehnyt tuntikausia luovaa työtä. Tienaamatta vielä senttiäkään. Hän on freelancer, itsensätyöllistäjä. Hän on tahtomattaan mehupuristimesta läpi tiristetty yrittäjä. Hän on itsensätoteuttaja, rohkea ihminen, joka on ottanut läjän riskejä vastaan harjoittaakseen rakastamaansa työtä. Hänellä ei ole työaikoja, hänellä ei ole sosiaaliturvaa, hän ei ole palkansaaja. Hänellä on vain taistelunsa keksiä erilaisia keinoja työllistää itseään ja ansaita elantonsa.   Taideammattilaiset voivat harjoittaa ammattiaan pääsääntöisesti vain toimimalla yrittäjinä, alalla on vähän vakinaisia työpaikkoja, ja vaihtuvuus niissä on mitätöntä. Perinteisiä palkkatöitä ja työnantajia ei taitelijoille ole tarjolla. Suomen valtio ei tunne itsensätyöllistäjiä, olet joko palkansaaja tai yrittäjä. Siinä missä miljoonien liikevaihtoa pyörittävä it-alan yrityksen omistaja lukuisine alaisineen on yrittäjä, on sitä myös itsensätyöllistäjä, taitelija. Kii

Blogitekstin aihetta miettiessäni palaan yhä uudelleen ajattelemaan aihetta yksinäisyys - yhteisöllisyys. Tästä kirjoittaminen kiehtoo minua ja uskon sen puhuttelevan monia, mutta aihe on aika henkilökohtainen.  Synnyin kirjallista ja taiteellista työtä tekevien vanhempien monilapsiseen ja -serkkuiseen perheeseen. Seurallisuus ja sosiaalisuus oli päivittäistä, mutta myös se oli tavallista, että äiti tai isä vetäytyi pohtimaan, kirjoittamaan tai kuvanteon ääreen.  Olen käynyt sosiaalisuuden ja yksinolon vuoropuhelua sisälläni lapsuudesta alkaen. Moni läheiseni muistaa nähneensä minut lähes aina kynä kädessä, muistaa minut keskittyneestä kirjoittamisesta tai piirtelystä, mutta toisaalta myös eläväisyydestä ja kommunikatiivisuudesta.  Olen aina ollut paljon yksin ja kokenut yksinasumisen sopivimmaksi asumismuodoksi silloinkin, kun seurustelen. Toisen läsnäolo ikäänkuin vie tilaa siltä, että saisi keskityttyä omaan ajatteluun ja omiin tekemisiin. On luksusta viettää itsenäist

Olen ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana neljässä eri työvoimakoulutuksessa; kaksi pidempää koulutusta ja kaksi lyhyempää kurssia. Koulutukset ovat olleet erinomaisia, ajankohtaisia ja hyödyllisiä oman osaamisen päivittämiseen ja jäsentämiseen. Yhtenäistä kaikille on ollut ansioluettelon tai CV:n päivittäminen, josta olenkin kehittänyt itselleni pienen pakkomielteen tai vähintäänkin kieroutuneen harrastuksen. Olin myös innoissani, kun vihdoin tajusin mennä LinkedIniin, taas yksi tapa tehdä näkyväksi ja jäsentää omaa osaamista! LinkedInin käyttäjäprofiili toimii eri tavalla kuin perinteinen CV, tai saati sitten verkkoportfolio, ja se vaatiikin ihan omanlaisensa panostuksen. Siitä kannattaa kumminkin ottaa mallia ja vinkkiä myös perinteisen paperisen CV:n jäsentelyyn ja teksteihin. Jos sinulla ei vielä ole LinkedIn-tiliä ja mielit työskennellä asiantuntijatasolla, tee se tänään ja tee se kunnolla. Kulttuurialan töissä ansioluetteloita tulee nähtyä niin taiteilijoid

Historian kerrostumat ovat muodostuneet kulttuurin eri osa-alueiden tutuiksi elementeiksi. Näen selkeimpänä kohtaamispaikkana museot näyttelyineen. Museoissa kävijän on mahdollista eläytyä siihen, millainen esittelyssä oleva aihepiiri on omana aikakautenaan ollut. Samaan aikaan museot toimivat kulttuurihistorian taltioinnin keskuksina. Vastaavaa autenttisuutta on havaittavissa muun muassa teatteriesityksissä ja elokuvissa, joissa tarinat ja aikakaudet pyritään huomioimaan aidoimmalla resurssien mahdollistamalla tavalla. Historian kerrostumat tapahtumissa Mutta kuinka usein historian kerrostumat tulevat esille tapahtumissa? Yleisimmäksi yhteydeksi olen havainnut teemajuhlat, joissa historiaan on mahdollista mukautua niin somistuksen, pukeutumisen, ohjelman kuin tarjoilujenkin osin. The Great Gatsbyn 1920-luvun teema muodostui tämän vuosikymmenen aikana suoranaiseksi teemajuhlatrendiksi. Myös yritykseni liikeidea syntyi järjestäessäni vastaavanlaisia teemajuhlia osana tapahtuma-ala

  Mitä on digitalisaatio? Digitalisaatio ei ole asioiden muuttamista sähköiseen muotoon, vaan prosessi, jossa kehitetään muun muassa palveluja teknologian ja digitalisoinnin avulla. Moni mieltää digitalisaation kylmäksi ja kaupalliseksi megatrendiksi, mutta sillä on paljon sovelluskohteita ja paikkoja jossa sitä voi hyödyntää. Koska digitalisaatio on jo saanut jalansijaa eri aloilla, ei kulttuurikenttäkään voi siltä välttyä. Vaikka pelätään, että digitalisaatio ja asioiden siirtyminen verkkoon tuhoavat pahimmillaan olemassa olevan esittävän taiteen ja muut kulttuurin muodot, on ymmärrettävä, ettei liikkeelle lähtenyttä junaa voi pysäyttää. Valintakysymys on, hyppääkö junaan, jääkö asemalle, vai pahimmassa tapauksessa jää junan jyräämäksi. Pelko syntyy usein siitä, että joku asia on tuntematon. Kun siihen tutustuu, pelko usein hälvenee. Kulttuurikenttään ja taidemaailmaan kuuluu paljon erilaisia taiteen muotoja ja monet pelkäävät, että taiteen arvo kärsii, mitä e

Työttömän työnhakijan aktivoimiseen ja työllistymiseen tähtäävä aktiivimalli on kaikessa uutuudessaan vanhanaikainen. Positiiviseen sävyyn nimetty hätäoikotie vain näennäisesti kitkee työttömyyttä, eikä tunnista työnhakijaa yksilönä. Kulttuurialalla työllistämispalvelujen harkinnanvaraisuudessa sekä aktiivimallin vaateiden täyttymisessä esiintyy problematiikkaa ja ristiriitoja. Pakkoaktivoiminen ei ole ainoa asia, johon hallituksen ja TE-toimistojen olisi syytä kiinnittää huomiota suomalaisten työllistymisen lisäämistoimissa. Työttömät työnhakijat eivät muodosta yhdenmukaista ryhmää, jossa kaikki henkilöt toimivat samalla tavalla. Sama yleistäminen koskee myös eri ammattialoja, jotka ovat huomattavasti monimuotoisempia, kuin mitä harkinnanvaraisia päätöksiä tekevät virkailijat tuntuvat olettavan. Työllistämispalvelujen lyhytnäköisyydestä ja ammattialojen puutteellisesta tuntemuksesta kertoo tilanne, jossa määräaikaisen työsopimuksen päätyttyä kulttuurialan amma

Kuva: Pixabay Kulttuurituotannon ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opetusohjelmassamme on laaja kirjo eri ikäisiä oppilaita ja kaikki hyvin erityyppisistä työympäristöistä. Yhteinen nimittäjä lounaspöytäkeskusteluissamme on kuitenkin, se että kaikilla on aina kiire. Hirveä kiire. Kiire saada kaikki tehtyä. Kiire kotiin. Kiire töihin. Kiire lukea sähköpostit. Kiire kiire kiire. “En mitenkään ehdi lukea tätä kaikkea!” “Tein eilen yöllä kolmeen asti tehtäviä!” “Työpäivä venyi taas 12-tuntiseksi!” “Myöhästyn päiväkodista!” Alaa tuntemattomien parissa saattaa edelleen vallita klisee, että kulttuurialalla otetaan löysin rantein, ei stressata turhista ja työ tehdään kaikin puolin boheemimmalla otteella. Kolmenkymmenen hengen epätieteellisellä otannalla, näin ei todellakaan ole. Mitä kiire oikein on? Onko se mielentila vai jotain muuta? Sen ääreen on hyvä pysähtyä miettimään kiireen roolia omassa elämässä. Omaksi vastauksekseni muodostui klassisesti kyllä ja ei