Kansainvälinen tanssin päivä - merkkipäivästä todelliseen merkitykseen


                                                     
                                          
Kansainvälistä tanssin päivää vietetään vuosittain 29.4. Päivämäärä on kuuluisan ranskalaisen tanssin uudistajan Jean-Georges Noverren syntymäpäivä.  Noverre oli tanssija, tanssiteoreetikko ja koreografi, joka vaati tanssin määrittelemistä itsenäiseksi taidemuodoksi. Kansainvälinen teatteri-instituutin tanssikomitea (ITI) päätti aloittaa tanssin päivän vieton vuonna 1982 tanssin juhlistamiseksi taidemuotona, jolla on kulttuurista vaikutusta ympäri maailmaa. Kansainvälisen tanssin päivän tarkoitus on myös muistuttaa päättäjiä tanssin mahdollisuuksista olla osa poliittista ja taloudellista kasvua. 

 Joka vuosi kansainvälisesti merkittävä tanssivaikuttaja kirjoittaa Kansainvälisen tanssin päivä julistuksen, jota luetaan yleisölle ja tanssioppilaille eri tapahtumissa ja esityksissä.  Dance Info Finland – Tanssin tiedotuskeskus jakaa tietoa juhlapäivän tapahtumista Suomessa. Kansainvälisen tanssin päivänä järjestetään tanssigaaloja ja esityksiä, joita voi tulla katsomaan.  Monenlaiset tori-kokoontumiset, tanssiharrastajien näytökset, eri tanssinlajien kokeilumahdollisuudet ja flashmobit ovat osa tanssin päivän viettoa myös.  

Taidetanssi, jossa toiset esiintyvät ja toiset katsovat, on vain yksi osa tanssin kenttää. Perinteisesti tanssi on yhteisöllistä, sosiaalista ja vuorovaikutuksellista.  Ollaan yhdessä, kommunikoidaan, mutta ei sanallisesti, vaan tanssien.  Tällä hetkellä elämyshakuisuus on se, mitä kaikki kulttuuritoimijat hakevat, ja on hyvä huomata, että näitä ”osallistavia, ainutkertaisia kokemuksia yhdessä toisten kanssa” on tarjolla runsaasti taiteen harrastamisen kautta. 

Eräs taiteilijan määritelmä on, että taiteilija haluaa kommunikoida yleisönsä kanssa taiteensa kautta. Taide voi olla sanoja, runoutta, kuvataidetta, tanssia, taiteella on monia eri muotoja. Taide on se tunnistettava kommunikointitapa, joka ammattitaiteilijalla kehittyy taidon harjoittamisen kautta erilaiseksi kuin taiteen harrastajalla.  Myös taiteen harrastaja voi kommunikoida ja kokea taide-elämyksiä, vaikka hänen taitotasonsa ei ole ammattitaiteilijan luokkaa.Taiteen ydin on se jokin, minkä kaikki taiteen kanssa tekemisissä olevat tunnistavat, mutta jota on vaikeaa pukea sanoiksi.  Huippuorkesteri kommunikoi soittaessaan yhdessä toisilleen sekä kuuntelevalle yleisölleen. Taiteen harrastajien, esimerkiksi tanssin harrastajien taide-elämyksessä on vastaavat elementit kuin ammattiorkesterilla.  Ollaan yhdessä tanssien ja kommunikoidaan, koetaan tanssin avulla. Osallistujille syntyy ainutkertainen taidekokemus juuri siinä hetkessä. Nämä taiteeseen liittyvät kokemukset ovat juuri niitä, jotka vaikuttavat ihmisten hyvinvointiin ja vetävät ihmisiä puoleensa.

Finlandia palkinnon voittanutta, taiteen moniottelijaa Juha Hurmetta lainaten:

        ”Alussa oli rytmi. Tanssi on ihmisen riemua olemassaolostaan ja koko maailmankaikkeuden   
          olemassaolosta. Tanssissa oleminen selättää ei-olemisen!”

Yhteisöllisen taide-elämyksen voi kokea yleisön joukossa istuen, mutta itse kehollisesti osallistumalla, kokemus on voimakkaampi ja mieleenpainuvampi. Esimerkkejä tanssin yhteisöllisestä voimasta on monia esim. Wannabe Ballerinas, aikuiset klassisen baletin harrastajatanssijattaret, jotka tekevät huikeita ja humoristia esityksiä modernin musiikin säestyksellä. Ryhmä esiintyy aktiivisesti eri artistien kanssa ja on mukana hyväntekeväisyystyössä. Ajan hengen mukaisesti ryhmä on laajentunut, ballerinojen lisäksi ryhmässä tanssii miestanssijoita, Ballereinoja. Toinen mielenkiintoinen tuttavuus on historiallisten tanssien ryhmä Linnea, jossa voi käydä oppimassa ja tanssimassa niin hovi- kuin maalaistansseja toisten kanssa. Linnea on osa roolipeliyhdistys Lieska ry.tä.  Linnean harjoituksissa käy paljon roolipelaajia, jotka tarvitsevat tansseja eläytyessään eri roolimaailmoihin eri aikakausina.   

Yhteiskunnassamme tanssi on edelleen valitettavasti vähemmän arvostettua kuin esimerkiksi musiikki, johtuen paljolti maamme taide-elämän historiallisesta kehityksestä, arvostuksista ja tanssiin liittyvistä negatiivisista mielikuvista.  esim. joidenkin uskontoryhmien keskuudessa tanssia ei vieläkään hyväksytä missään muodossa. Tanssiin liittyvä kehollisuus ja moniaistillisuus ovat tanssin mahdollisuuksia, jotka ovat ihmisen hyvinvoinnille tärkeitä. Samalla kehollisuus ja aistillisuus nähdään myös uhkana, josta esimerkkinä tanssivien poikien edelleen jatkuva väheksyntä, ainakin Suomessa. Varmaa on, että tanssi herättää tunteita ihmisissä, ja se on positiivista. Tunteet kuuluvat taiteeseen ja kulttuuriin.
Kaikki tanssin tavat, muun muassa klassinen baletti, steppi, tanhut, lavatanssit, etniset tanssit, historialliset tanssit, ajan ilmiö-tanssit, tuoli-tanssit vanhainkodeissa, ovat yhdessä tekemisen, kokemisen ja tanssin kielellä kommunikoimisen kautta yhteydessä toisiinsa. 
Tänä vuonna, ITI:n täyttäessä 70 vuotta, Kansainvälisen tanssin päivän julistuksen on kirjoittanut peräti viisi eri tanssitaitelijaa viideltä eri mantereelta.  Afrikkalaisen tanssitaiteilija Salia Sanoun sanoin:

     “Dance is a major art, that it conseals a universal knowledge that has survived all the time, it is
       a reflection of cultures and traditions that are as rich and varied as the many lines of union
      between peoples. It is a source of meaning…”

Toivon Kansainvälistä tanssin päivää kehitettävän yhteisöllisyyden ja oman tanssimisen suuntaan.
Tanssilla on merkitystä.
Hyvää Kansainvälistä tanssin päivää!

Mia Nirhamo













Kommentit

Unknown sanoi…
Kiitos inspiroivasta, innoittavasta ja ihanasta kirjoituksesta. Minua kaksi vuotta vanhempi siskoni harrasti balettia lapsena. Olin hänelle aina kateellinen, mutta en osannut tai uskaltanut sanoa vanhemmilleni, että minäkin haluaisin tanssitunneille. Siskoni oli minua pidempi ja hoikempi, joten ruumiinrakenteensa vuoksi häntä pidettiin kai enemmän tanssijan näköisenä. Tyttäreni käy taaperotanssissa, mutta 5-vuotias poikani on jostain kodin ulkopuolelta keksinyt, että tanssi ei ole poikien laji. Stereotypiat elivät siis jo omassa lapsudessani ja elävät edelleen, valitettavasti.

Koska musiikkia kuulee kaikkialla, siltä on helppo sulkea korvansa. Sen sijaan aina kun näen tanssia, pysähdyn katsomaan. Tanssi vetää minua maagisesti puoleensa, jos liikkeessä on ilmaisua. Täytyy myöntää, että pelkkää liikettä en jaksa kovin pitkään katsella.

Orkesterissa soittaessa todellakin syntyy yhteys soittajien välille. Parhaimmillaan orkesterisoitto tuntuu siltä, kuin olisi syvässä yhteydessä muihin soittajiin. Inhimillisyys, egosta riisuttu olemus ja syvä nöyryys kaiken sen edessä voi olla aika syvä kokemus. Tanssijat tekevät työtä omalla kehollaan, eikä tanssija voi piiloutua instrumenttinsa taakse. Tanssijat ovat välillä myös fyysisesti lähempänä toisiaan, kuin soittajat. Siksi on tavallaan helppo ymmärtää, että läsnäolevan yhteyden ja fyysisyyden voi sekoittaa seksuaalisuuteen, vaikka siitä ei olekaan kysymys. Mahtaako siinä olla jonkinlainen selitys sille, miksi tanssia joskus paheksutaan?

Mian kirjoituksesta innostuneena lupaan, että kunhan nämä opinnot on tehty, käytän jäljelle jäävän ajan tanssikurssiin! En keksi enää yhtään syytä, miksi en toteuttaisi unelmaani.
Unknown sanoi…
Kiitos Mia mielenkiintoisesta kirjoituksesta! Ryhdyin sen luettuani miettimään varmaan ensimmäisetä kertaa kunnolla taidetanssin ja ihan-vaan-tanssimisen suhdetta toisiinsa. Ja se taas johti miettimään tanssin monia ulottuvuuksia sosiaalisena kanssakäymisenä.

Tanssin merkitys ihmisten sosiaaliselle ja romanttiselle kanssakäymiselle on huikea. Niin huikea, että julkista tanssimista on yritetty rajoittaa sopivaisuussääntöihin vedoten. Esimerkiksi viime sotien aikaan suomessa oli voimassa tanssikielto, mutta sitä noudatettiin ihan yhtä kuuliaisesti kuin kieltolakia aikanaan... (esim. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/06/01/sota-ajan-tanssikieltoa-rikottiin-salatansseilla )

Aikana, jolloin tuli käytyä enemmän iltaisin ulkona hippaamassa, pohdiskelin paljonkin tanssin merkitystä yökerhokulttuurissa. Tavallaan jokin veti sinne hikiselle ja tahmealle tanssilattialle, mutta olin kuitenkin liian tietoinen tanssimisestani. Oma ja muiden liikehdintä alkoi aina nopeasti tuntua jotenkin hölmöltä. Siinä oli jotakin ihmislajille ominaista ja välttämätöntä, mutta kuitenkin se yhtä aikaa tuntui kummalliselta ja naurettavalta. Samanlaiseen lievään nolouteen havahdun nykyisessä elämäntilanteessani, kun ajatuksissani alan huomaamattani tanssia ja laulaa vaikkapa pyykkiä ripustaessani, pimeänä iltana, kirkkaat valot päällä, suuren, verhottoman ikkunan edessä...

Ryhdynkin tästä lähtien viettämään tanssin päivää, monimuotoisesti! Hankin liput taidetanssiesitykseen, tanssin itse pyykkiä ripustaessa ja lasten kanssa sekä kehitän vaikka museolle jonkin opastuksen, luennon tai vaikka työpajan tanssimisen kulttuurihistoriasta!