Adoptoi monumentti!

Kiinnostaisiko uusi harrastus kulttuuriympäristön hoidon parissa? Adoptoi monumentti!

Adoptoi monumentti –toiminta rohkaisee oman paikallisen ympäristönsä vaalimiseen. Hoitotoiminta on vapaaehtoistyötä vanhojen rakennusten ja muinaisjäännösten parissa. Adoptoija ei omista kohdettaan, vaan huolehtii siitä, tarkkailee sen kuntoa, voi tutkia kohteen historiaa tai järjestää halutessaan paikalla erilaisia tapahtumia. Projektin esikuva löytyy Skotlannista, ja Suomessa ensimmäisenä sen käynnisti Pirkanmaan maakuntamuseo vuonna 2008. Seuraavaksi toiminta laajentui Keski-Suomen museoon ja viimevuosina Helsingin alueelle.

Mitähän vaalittavia aarteita omasta lähiympäristöstä löytyisikään? Kohteet voivat olla kaikkea mahdollista rautakautisesta linnavuoresta kiviaitoihin ja rakennetun ympäristön osalta esimerkiksi kellareita, kivikioskeja, makasiineja ja laululavoja. Adoptoimonumentti.fi –sivustolta voi käydä kurkkimassa nykyistä kohdevalikoimaa ja ehdottaa uusia kohteita. 

Omasta lähiympäristöstäni, Lauttasaaren Myllykalliolta, löytyy esimerkiksi jo adoptoitu toisen maailmansodan aikainen ilmapuolustuksen tykkipatteri. Erilaisia linnoitusrakenteita löytyy Helsingistä ainakin Paloheinästä, Kannelmäestä, Pirkkolasta ja Lassilasta. Tampereella taas adoptointia odottavat esimerkiksi upea Näsinpuiston laululava ja Tammerkosken partaalla nököttävät mittauskopit.

Kuva: Näsinpuiston laululava. Lähde: adoptoimonumentti.fi.


”Ajatus pronssikautisten hautaröykkiöiden hoitamisesta lähti siitä, kun piipahdimme toisen ANGO ry:n jäsenen kanssa Kulosaaren röykkiöllä helmikuussa 2015 ja näimme, miten surkeassa kunnossa se oli. Puita ja ruohoa kasvoi niin paljon, että kiviä tuskin näki. Ehdotin ANGO ry:n hallitukselle kohteen hoitamista ja niin otimme yhteyttä Museovirastoon ja asia alkoi edetä. Helsingin kaupunginmuseo ehdotti kohteen adoptointia. Ennen adoptointia kaupunginmuseon arkeologi teki kohteille hoitosuunnitelmat ja hoitolupa hyväksytettiin Museovirastolla. Sen jälkeen päästiin itse hoitotoimiin. Angolaiset ovat käyneet vuodesta 2015 alkaen kerran vuodessa, loppukesästä, yhtenä päivänä talkoilla hoitamassa röykkiöt”, kuvailee Kyllikki Rosenström Helsingin kaupunginmuseon Adoptoi monumentti –toiminnan pilottiryhmä Argeologian harrastajat ry:n hoitotoimintaa (Helsinginkaupunginmuseo.fi).

Adoptoi monumentti on hieno ja toimiva projekti, joka haastaa konkreettisesti hoitamaan kulttuuriympäristöään – tai ainakin nyt ensimmäiseksi katselemaan omaa ympäristöä ’sillä silmällä’. Mitä vaalittavaa löytyisi Sinun lähiympäristöstäsi..?


Katja Pyykkö




Lähteet:

Adoptoimonumentti.fi:

Helsinginkaupunginmuseo.fi:

Kommentit

Unknown sanoi…
Hämmästyin suuresti, kun naapurin suosituksesta lähdin pari vuotta sitten ulkoilemaan hyvin lähelle kotiani, Vuosaaren Mustavuorelle. Tavanomaiselta lenkkipolulta poiketessani löysinkin "Helsingin parhaiten säilyneen ensimmäisen maailmansodan aikaisen linnoituskokonaisuuden (https://www.hel.fi/static/ymk/esitteet/mustavuori.pdf) Helsingin kaupungin esitteen mukaan Mustavuorella oli metsien miesten majakylä 2000-luvun alkuun asti. Sen jälkeenkin alueella on selvästi majailtu, sillä juoksuhaudoista löytyi retkituoleja, patjoja, tölkkejä ja mitä erilaisempia roskia. Alueen tunnelma on suorastaan pelottava, enkä sinne yksin kyllä ainakaan pimeällä rohkenisi. Taidanpa vinkata tätä kohdetta adoptoitavaksi. Mikäli alue on liian suuri tai jo jonkun muun tahon huollettava, niin voisihan siellä käydä kaveriporukalla edes roskia keräämässä. Kiitos vinkistä, Katja!
Tyra Therman sanoi…
Siis miten upea ajatus. Aloin heti miettiä kenet saisin mukaan ja miten hauskaa olisi adoptoida oma monumentti! Pitäisi keksiä jokin hauska ja miten mielenkiintoist olisi järjestää monumenttiin sopiva tapahtuma, vaikka kesäjuhlat tai konsertti. Oma facebooksivu tietysti ja häshtägit. Ongelma monen hyvä idean kohdalla on aina se pirun aika. Mistä löytäisi ajan tälläiseen toimintaan. Taidan jättää tämän väliin...