Kulttuurin vaikuttavuudesta: 3 x tuottajan syyssuosikki

Huomaan päätyväni ystävien ja kollegoiden kanssa käydyissä keskusteluissa kerta toisensa jälkeen sekä minun että keskustelukumppanini viimeaikaisiin kokemuksiin kulttuurin parissa. Opinnot ja sen myötä kasvanut alan ammattilaisverkosto on syventänyt keskusteluja entisestään: Ennen kaikkea näkökulmaa siitä, miksi tiettyihin ratkaisuihin on päädytty ja miten ne on käytännössä toteutettu? Keskustelu on erityisen arvokasta myös siksi, että sen myötä on mahdollista lisätä tietoisuutta erityisen onnistuneista, tai miksei myös laimeammaksi jääneistä, kokemuksista.  

Mutta millaiset ominaisuudet vaikuttavat kokemukseen? Vastauksia on varmasti yhtä useita kuin vastaajiakin, mutta huomaan seuraavien mainintojen toistuvan keskusteluista toiseen: Tausta ja tarina, taustatyöhön ja paikan päällä toteutettuun työhön liittyvä ammattitaito sekä näiden kaikkien välille rakentuva vuoropuhelu. Yhtenä keskeisenä tekijänä näen kuitenkin sen, minkälaisessa rajapinnassa koettu on oman elämän kanssa ja miten se jää elämään vielä kokemisen jälkeen.

Kulunut syksy toi eteeni kolme poikkeuksellisen vahvasti mieleeni painunutta kokemusta: Amos Rexin teamLabin, Victoria and Albert Museumin Frida Kahlosta kertovan näyttelyn (Frida Kahlo: Making Her Self Up) sekä tanssiteatteriesityksen Rosemaryn huone, jonka toteutuksesta vastasivat koreografi Jenni Kivelä ja tanssiteatteriryhmä Kiltit ihmiset. Kyseessä oli kolme hyvin erilaista kokonaisuutta, joissa oli mahdollista uppoutua lisätyn todellisuuden ilotulitukseen, historiaan merkityksellisesti jääneen taiteilijan elämäntarinaan ja henkilökohtaisiin esineisiin sekä pelkojen maailmaan tarinoiden, tanssin ja osallistumisen voimin.


Yhdistävinä tekijöinä olivat yllätyksellisyys ja elämyksellisyys, joita en ollut osannut odottaa ennen vierailuja. Oppiminen sekä oman elämän ja ympäröivän maailman tarkastelu uudessa valossa muistuttivat minua jälleen siitä, kuinka arvokasta kulttuurin kokeminen voi onnistuneimmillaan olla. Uskon ja toivon, että voin myös omalla työlläni vaikuttaa vastaavien elämysten syntymiseen.

Amanda Kääriäinen

Kommentit

Sini sanoi…
Toit esille mielestäni esiin yhden tärkeimmistä asioista tapahtuma-alalla ja taiteen ja kulttuurin parissa yleisesti, elämykset ja yllätyksellisyyden. Uudet digitaaliset ratkaisut, lisätty todellisuus ja virtuaalitodellisuus sekä erilaisten muiden ulkoisten tekijöiden esiin tuominen lisääntyy, kun mahdollisuudet niiden toteuttamiseen lisääntyvät. Näiden lisääntyessä arvoon arvaamattomaan nousee entistä enemmän taiteen ja kulttuurin näkymätön sisältö, se mikä jää jäljelle, kun kuorrutus on poissa.

Uudet digitaaliset ratkaisut ovat merkittäviä työkaluja kaikilla aloilla, myös taiteessa ja kulttuurissa, mutta ne ovat välineitä, joita viisaasti käyttämällä voidaan tuoda lisää syvyyttä elämykselle.
Jos elämyksellisyyttä haetaan vain ulkoisilla tekijöillä, tulee taiteen ja kulttuurin luomisesta kilpavarustelua. Tuloksena on vain päälle liimattua glitteriä, ilman varsinaista sisältöä. Pahimmassa tapauksessa päädytään vanhan sananlaskun mukaisesti "moni kakku päältä kaunis"-tilanteeseen.

Kaiken keskiössä on kuitenkin aina taiteen ja tapahtuman kokija ja hänessä herätetyt tunteet ja ajatukset. Ihminen turtuu. Neonvalot ja laserit, VR-laseissa taivaalla leijailevat sukellusveneet ja psykedeelinen avaruusmaisema tuntuvat yhtä jännittäviltä kuin vierailu lähikaupassa. Mistä elämys saa sen jälkeen enää tuulta purjeisiin? Sisällöstä, joka koskettaa, puhuttaa ja kuten sanoit, jää elämään mieleen kokemisen jälkeen.
Tyra Therman sanoi…
Olet oikeassa miten paljon vaikuttaa yllätyksellisyys ja elämyksellisyys taidekokemukseen. Huomaan usein ajattelevani turhautuneena miten vähän enään yllätyn ja ilahdun näyttelyissä, tai museoissa. Heti seuraavaksi huomaan aina jotain uutta, ja uuden näkökulman aivan arkisiin asioihin ja yllätyn. Kyllä tärkeintä on olla avoin uusille elämyksille, ja antaa niiden kertoa oma tarina eikä luulla että tarinat on kuultu.