Kulttuurineuvolasta kuuluu?

Kuvassa kulttuurineuvolan juliste
ja viiri.

Joskus sattumalla on suuri osuus innovaatioissa.  Joskus sattuma auttaa keksimään uusia tapoja yhdistää asioita. 

Näin tapahtui Espoossa ennen vuosituhannen vaihdetta, kun  Karatalossa, joka toimii  edelleen kulttuuritalona, toimi aikanaan myös lastenneuvola. Näiden kahden toimijan rinnakkaiselon aikana huomattiin, että neuvolassa käy paljon asiakkaita, jotka eivät tiedä riittävästi kaupunkinsa kulttuuripalveluista, kertoi  Espoon kaupungin kulttuuripalveluiden palvelukoordinaattori Kaisa Koskela, jonka vastuulla myös kulttuurineuvolatoiminta on.  

Haastattelin Kaisa Koskelaa 1.3 2018.

Tunnustelevan alkuvaiheen jälkeen Espoon kaupunki aloitti varsinaisen kulttuurineuvolatoiminnan 2012.  Yhtä ”äitiä tai isää” kulttuurineuvolalle ei ole, vaan taustalta löytyy monia ihmisiä, jotka ovat olleet kehittämässä kulttuurineuvolakonseptia.  

Mitä kulttuurineuvolatoiminta sitten on?

Kulttuurineuvolan konseptin johtoajatus on tiedon jakaminen mahdollisimman monille lapsiperheille sopivista kulttuuripalveluista ja harrastusmahdollisuuksista Espoossa.   Espoo on monikulttuurinen kaupunki, ja kulttuurineuvolan toiminnan tarkoituksena on avata myös eri käsitteitä, esimerkiksi muskari, toiminnan ja kokemisen kautta.  Neuvola on luonnollinen ja miellyttävä ympäristö perheille kohdata kulttuuripalveluiden tarjoajia.  Tavoitteena on lisätä sisältöä espoolaisten elämään Espoo tarinan  mukaisesti.   

Käytännössä edetään niin, palvelukoordinaattori kysyy mukaan tiedettyjä ja luotettavia espoolaisia kulttuuripalvelujen tarjoajia, jotka miettivät oman toimintamallinsa ja sisällön kulttuurineuvolaan. Palvelukoordinaattori tekee kalenterin, josta eri palveluntuottajat valitsevat itselleen sopivan ajan.  Kalenteri julkaistaan Espoon kaupungin omilla sivuilla.  Kulttuurineuvolatoiminnalla on oma viiri, joka levitetään neuvolaan, kun ”kulttuurineuvola on auki”. Viiri on tunnistettava merkki perheille kulttuurineuvolasta. 

Tällä hetkellä kulttuurineuvolatoimintaa on viidessä eri Espoon suuralueen neuvolassa: Ison Omenan palvelutori, Espoon keskus, Leppävaara, Kivenlahti ja Kalajärvi. Palveluntarjoajat ovat vaihdelleet vuosien aikana, mutta pysyviä yhteistyökumppaneita ovat olleet lähikirjastot, Tapiola Sinfonietta ja Espoon kaupungin museo, joka on tehnyt laajamittaista kulttuurityötä kaikissa kulttuurineuvolatoimipisteissä.  Ruotsinkieliset sivistyspalvelut SVEBI, ovat kokeneet kulttuurineuvolan mielekkäänä tiedotuskanavana omista palveluistaan.  Muita pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita ovat olleet aikaisemmin Metropolian musiikkikasvattajat, tanssiteatteri GLIMS & GLOMS, teatteri Hevosenkenkä. Toimintaan myöhemmin tulleet Espoon taidemuseo EMMA, Espoon Tanssiopisto ja Aalto-yliopiston kuvataidekasvattajat ovat olleet uusia aktiivisia palveluntarjoajia. 

Ajatuksia ja kehittämishankkeita kulttuurineuvola-konseptin kehittämisestä on ollut ja on edelleen olemassa, mutta se vaatisi lisäresursseja.  Kokemusten vaihto kaikkien osapuolien välillä olisi tärkeää, myös motivaation ja osallisuuden suhteen, Koskela summaa haastattelussa.

Koskela korostaa, että kyseessä on kevyt konsepti, joka parhaimmillaan on ”win-win” tilanne molemmille osapuolille.   Kaupunki panostaa yhden työntekijän työaikaa, ja palveluiden tarjoaja oman työntekijänsä työajan.  Molempien tahojen suhteellisen pienellä resurssilla voidaan saavuttaa paljon hyötyä kaikille osapuolille tässä ruohonjuuritason toiminnassa, näin oletetaan.  Koskela myöntää, että minkäänlaista tavoitteisiin pääsyn mittaamista ei ole tehty koko toiminnan aikana.   Espoon kaupunki on motivoinut jatkamaan toimintaa ja kerää kulttuurineuvolan kävijätilastoja. Koskelan mukaan parasta kulttuurineuvolan toiminnassa on kulttuuripalveluiden tarjoajien hyppääminen vieraaseen toimintaympäristöön, yhteistyö sosiaali- ja terveyspalveluiden kanssa.   Kysymysmerkiksi jää, antaako kulttuurineuvola aidosti jotakin perheille vai jääkö kontakti pintapuoliseksi?

Näin pohditaan Espoon kaupungin näkökulmasta, vaan millainen kokemus on olla palveluntarjoajan edustaja kulttuurineuvolassa?   Lastentanssin ja lapsi-aikuinen tanssin opettajan roolissa teen kulttuurineuvolaa  Espoon Tanssiopistossa.  Koen kulttuurineuvolatyön yhdeksi osaksi työmme markkinointia ja taiteen viemistä uusiin toimintaympäristöihin.  Käytännön työ ei vie aikaa vievää, mutta haasteena on löytää sopiva sisältökonsepti avotilaan, jossa lapset ja aikuiset tulevat ja menevät omien aikataulujensa mukaan.  Neuvolaan saavuttuani, laitan viirin paikalleen, julisteet ja esitteet esille, musiikit ja erilaiset virikevälineet valmiiksi ja sitten odotan lapsia tanssimaan kanssani, hyppimään hyppyradalle, tanssimaan keinuen höyhenten kanssa ja jammailemaan vapaasti. Opetuksen ja taidetuokion lähtökohta on lapsilta ja vanhemmilta tulevissa impulsseissa. Joskus käy onnekkaasti, perhepäivähoitaja tuo lapsiryhmän neuvolan tiloissa olevaan kirjastoon. Silloin voin tanssittaa koko ryhmää, tanssia keholoruja, opettaa tanssitekniikkaa ja tehdä lyhyen valmiin tanssin kaikkien läsnäolijoiden kanssa.  Nämä hetket toimivat esityksinä toisille neuvolan asiakkaille.  

Välillä pohdin, pitäisikö konseptiin lisätä esityksiä, mutta tavoitteenani on antaa omakohtaisia kokemuksia tanssin kokemisesta ja oppimisesta, ei niinkään vain katsomiskokemusta.  Kehitän jatkuvasti uusia sisältöjä ja uusia elementtejä, jotka houkuttelisivat neuvola-asiakasta rohkaistumaan tanssimaan kanssani. Usein lapset ovat ujoja lähtemään liikkeelle ja iso osa työstäni onkin rohkaista aikuisia tanssimaan ensin lapselleen malliksi.

Kulttuurineuvolatoiminnassa mukana oleminen mahdollistaa uusien asiakasryhmien tapaamisen, myös meidän, Espoon Tanssiopiston, kohdallalla,  kuten Koskela totesi.  Pääsen kertomaan taiteen perusopetuksesta ja Espoon Tanssiopiston toiminnasta ihmisille, jotka eivät ole kuulleet kummastakaan.  Aluksi pelkäsin, että olisi hankalaa olla markkinointiroolissa, mutta kuten joku viisaampi on todennut ” It is easy to sell, if you believe in it ”, ja näinhän se on.  Mietitty sisältökonsepti on toimintani lähtökohta ja myös ainoa tukeni niiden tuntien aikana kun olen kulttuurineuvolaa pitämässä.

Tavoitteisiin pääsyn mittausjärjestelmää ei ole Espoon Tanssiopiston puolelta, mutta tuntuma on positiivinen, ja pelkästään esimerkiksi tiedon jakamisen mahdollisuus uusille asiakasryhmille koetaan tärkeänä.  Kulttuurineuvolan pitäminen on vaihteleva kokemus, kiertävästä katuesiintyjästä lastenkulttuurin asiantuntijaan ja kaikkea siltä väliltä. Ensimmäinen perhe, jonka kohtasin kulttuurineuvolassa, oli nuoripari vastasyntyneen vauvansa kanssa. Siinä kohtaamisessa roolini oli olla uutta perheenjäsentä ihasteleva taidetäti.  Työskentely kulttuurineuvolassa on kohtaamisia ja keskusteluja perheiden arjessa, hienotunteista läsnäoloa, iloa, yllätyksiä ja kysymyksiin vastaamista tanssin ja taiteen äärellä. Yhteen ajatukseen tiivistettynä voi todeta, että kulttuurineuvola toiminta on merkityksellistä työtä sekä Espoon kaupungin että kulttuuripalveluiden tarjoajien puolelta. Toivon Kulttuurineuvoakonseptia edelleen kehitettäväksi, mutta tässäkin muodossa vastaan otsikkoni kysymykseen,

Kulttuurineuvolasta kuuluu hyvää!

Mia Nirhamo