Esittävän taiteen valtionrahoituksen uudistaminen – Uhka vai mahdollisuus?

Syksystä 2016 lähtien valmisteilla ollut ehdotus esittävän taiteen ja museoiden valtionosuusjärjestelmän (VOS) uudistamiseksi julkaistiin tammikuussa 2018. Jaakko Kuusiston luotsaaman kaksikymmenhenkisen työryhmän suunnittelutyö ei ole ollut helppo, sillä tehtävänä on ollut ratkaista rahoituksen uudelleenjärjestelemistä niin, ettei jakoon menevä rahapussi kuitenkaan kasvaisi. Uudessa järjestelmässä nykyinen budjetti pitäisi siis jyvittää uudelleen kaikkia miellyttävällä tavalla. Tämä on tietenkin mahdotonta.

Itseäni rahoitusuudistuksen seuraaminen on kiinnostanut osin itsekkäistä syistä. Toimin ammattikuoroksi tähtäävässä kamarikuorohankkeessa, jonka pitkän tähtäimen suunnitelmassa valtionosuuden piiriin pääseminen on häämöttänyt jo vuosia. Lausuntokierroksella oleva uusi rahoitusmalli antaisi toteutuessaan myös kuoroille kelpoisuuden hakea mukaan VOS-järjestelmään. Jo nimeltään vanhuuttaan haiskahtava teatteri- ja orkesterilaki korvattaisiin näin ollen esittävän taiteen lailla. Enää ei tarvitsisi muusikolla olla kättä pidempää VOS-kelpoisuuden vakuuttamiseksi, vaan oma ihmisääni riittäisi soittimeksi. Tanssia ja sirkusta ei tarvitsisi naamioida parhaansa mukaan teatteriksi, vaan niiden oikeutus itsenäisinä taiteenlajeinaan tunnustettaisiin myös rahoituspuolella entistä vahvemmin.

Mitä hyvää ja pahaa siis voi seurata siitä, kun samalle rahalle on yhä useampi käsi vastaanottajana?

Itse näen uudistusten lähtökohdan ponnistavan yrityksestä kohti tasa-arvoisempaa ja laajempaa taiteen kenttää huomioivaa rahoitusjärjestelmää. Vakiintuneet toimijat eivät olisikaan enää betonoidussa asemassa avustuksen vastaanottajina, vaan oikeutusta rahoitukselle jouduttaisiin perustelemaan kolmen tai kuuden vuoden sykleissä. Käytännössä nykyisten VOS-organisaatioiden pitäisi todennäköisesti sössiä toimintansa oikein kunnolla, jotta ne putoaisivat pois tämän hetkisestä asemastaan, mutta jos jonkun toimijan tila olisi tarkastelujakson päättyessä näin retuperällä, olisiko lainkaan huono tehdä tilaa uudelle, motivoituneemmalle yhteisölle?

Näkyvimmäksi keskustelussa on noussut Tampereen Työväen Teatterin kohtalo. TTT on saanut nauttia muihin VOS-teattereihin nähden korotettua tukea, joka nyt haluttaisiin tasa-arvon nimissä laskea muiden kanssa yhteneväiselle tasolle. Korotusta on perusteltu muun muassa teatterin historialla ainoana jäljellä olevana ammattimaisena työväen näyttämönä. Talosta käytetään myös Kansallisnäyttämön nimeä, joka ei oman käsitykseni mukaan taida olla virallinen arvonimi teatterille kuitenkaan.

Tampereen Työväen Teatterissa vierailleet eivät varmaankaan voi kiistää teatterin tinkimätöntä laatua ja olla arvostamatta hienoa työtä mitä talossa tehdään, mutta riittääkö tämä perusteeksi korotetulle valtionosuudelle? Monissa maakuntateattereissa ei varmaan ymmärretä mikä heidän tekemästään taiteesta tekee merkittävästi vähemmän arvokasta Suomelle ja omalle kotiseudulleen kuin TTT:n panos. Uskoisin monen VOS-työryhmäläisen mielellään säilyttävän rahoituksen Tampereella ennallaan ja jopa korottavan sitä, mikäli rahaa olisi jaettavissa lisää. Valitettavasti Kuusiston työryhmä ei voi vaikuttaa kulttuurille suunnattujen rahoitusosuuksien määriin, vaan kyse on puhtaasti halusta saada järjestelmä toimimaan periaatteellisella tasolla yhdenvertaisesti.

Ikävin suunta VOS-rahoitukseen liittyvässä keskustelussa onkin ollut puheen kääntyminen lähinnä TTT:n asemaan. Lähtökohtaisesti hyvää ja tasa-arvoisuutta lisäämään pyrkivä uudistus on vaarassa nääntyä yksittäiseen toimijaan liittyvään keskusteluun.

Mediassa TTT:n tilanteesta on otettu kaikki irti ja siitä on saatu luotua viihteellistä draamaa asiaankuuluvine adresseineen. Keskiöön nostettu tilanne kärjistää tietysti myös kulttuurin ammattilaisten välejä, joka hankaloittaa avointa ja kehittävää keskustelua. Hajaannus taiteentekijöiden keskuudessa ei paranna mahdollisuuksia yhteisen päämäärän kehittämisessä ja välillä pelkään koko uudistuksen torppautuvan keskustelun sivuraiteille ajautumisen vuoksi. Uudistuksen rahoituksen perusperiaatteena on nyt esitelty TTT:n alas-ajo muiden taiteenalojen nostamiseksi, mikä ei tietenkään ole uudistuksen lähtökohtainen tarkoitus. 

En pidä eduskunnalle lähetettyä ehdotusta äärimmäisen rohkeana tai radikaalina. Tämä ei ole yllätys, sillä politiikkaan kuuluu kompromissit ja rakenteiden hidas muuttuminen. Työryhmä, jonka jäsenistöstä osa istuu itse VOS-rahoitusta nauttivissa organisaatioissa ei luonnollisesti halua lakaista rahoitusta itsensä alta. Kukaan ei halua myöskään jäädä historiaan poliitikkona, jonka päätös aiheutti Tampereen Työväen Teatterin alas ajamisen. Todellisten suurten muutosten tekeminen on siis vaikeaa.

Taiteen parissa työskentelevien on nyt pidettävä yhtenäistä keskustelua yllä siitä, miten paljon positiivisia vaikutuksia kulttuurilla on yhteiskunnassa, ja pyrkiä yhdessä toimin suuntaan, jossa kulttuurin arvostus ja tätä myöten myös rahoituksen osuus kaikkiaan lisääntyisi. Jos fokus pysyy jatkossakin negatiiviseen sävyyn yksityiskohdissa, vaarantaa tämä lakimuutoksen etenemisen eduskunnassa ja kaikenlaisen muutoksen ylipäätään. Itse koen uudistuksen olevan kauan odotettu ja välttämätön. Herääkin kysymys, onko suomalainen taidekenttä kuitenkaan niin uudistumiskykyinen- ja haluinen mitä monesti äänekkäästi kuulutetaan?  

Janne Merisaari