Rakasta ja kirjoita blogiteksti

Olen 1,8-vuotiaan erityislapsen 34-vuotias äiti. Oman alani (esittävä taide, taidekasvatus, ooppera ym.) työkokemusta olen kerryttänyt kohta kymmenen vuotta.  Olen muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta toiminut freelancerina ja sukkuloinut eri projektien keskellä ja ennen muuta - olen tehnyt valtavasti töitä koko aikuisikäni.

Lapseni synnyttyä jäin kotiin, kuten monet naisoletetut yhä tekevät. Olin kotona koko ajan, sillä erityistarpeinen lapseni ei aiemmin juurikaan voinut olla ulkopuolisilla hoidossa. Kumppanini teki töitä, sillä se oli perheessämme taloudellisesti viisasta. Lisäksi sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen.

Työidentiteettini on epäselvä, mutta vahva. Tove Janssonin ”rakasta ja tee työtä” on ollut minunkin elämänohjeeni pitkään. Nautin työn tekemisestä valtavasti ja koen usein työn imua. Seikkailen taidealalta toiselle, koitan kestää epävarmuutta ja sukkuloinnista johtuvaa puolittaista tekemistä. Haaveilen keskittymisestä yhteen työtehtävään, mutta saan myös nautintoa siitä, kun selviydyn monista haasteista samaan aikaan. 

Palaaminen kulttuurialan työelämään tuntuu todella vaikealta. Freelanceriys ei sitä helpota. 
Koin, että lapsen synnyttyä aika venyi ja muutti muotoaan. Minun aikani ja maailmani pysähtyi, mutta se työkenttä jossa olin toiminut, se jatkoi eloaan hyvällä sykkeellä. Koin, etten voi puhua mistään kenenkään kanssa, että olen pudonnut imaginäärisestä ajan kelkasta, jonka kyydissä olin surffannut koko työikäni ennen lapseni syntymää. Koin, etten tiedä mistään mitään, en uskalla ottaa kantaa, enkä todellakaan voi julkaista mitään blogitekstiä. Apua, miten täältä ojasta pääsee ylös?

Hain apua, sillä en voi jäädä kotiin. En ole sellainen ihminen. 

Ensimmäinen tekoni oli hakea opiskelemaan. 

Toinen tekoni oli hakea ammattimentorilta apua urasuunnitteluun.

Kolmas tekoni oli päästä opiskelemaan ja tavata kolmisenkymmentä upeaa ihmistä, kuunnella heitä, kuunnella teitä!

Neljäs tekoni rohkeuden lisäämiseen tuli juuri poptähdeksi alkaneen ystäväni neuvosta:
”Tee itsellesi alter ego joka ei häpeä mitään. ” Check.

Siispä Irma Ruusu julkaisee blogikirjoituksen siitä, kuinka hän pohti kaksi (kolme) viikkoa mistä aiheesta kirjoittaa blogikirjoitus. Kuinka hän kirjoitti neljä eri tekstiä, joita ei yhtäkään uskaltanut julkaista. Kuinka hän pelkää olevansa kirjoituksessa liian henkilökohtainen tai poliittinen tai pahimmillaan molemmat. Että kohta joku saa hänet kiinni siitä, ettei hän tiedä mistään mitään. Ja ettei hän voi julkaista asiantuntijatekstiä, jossa hän kertoo työidentiteettinsä menetyksestä, sairastumisesta ja epävarmuudesta. Vai voisiko sittenkin? 
Hän kertoo myös olevansa aika monen kulttuurialan osa-alueen asiantuntija, työmyyrä ja visionääri. Lisäksi hän on äiti, jolle on oikeastaan ihan sama mitä joku hänestä ajattelee, kunhan hänen lapsensa voi hyvin.

Irma Ruusu