Yhdessä tekemisestä.

Olen itse viime aikoina törmännyt siihen, että ihmiset yksilö- ja ylisuorittavat. 

Jokaiselle tulee kuitenkin varmasti jossain kohtaa se oma raja vastaa kun omat voimat eivät riitä ja on ylikuormittunut.

Raja pitäisi itse uskaltaa vetää johonkin kohtaan, ennen sen vastaan tulemista. Rajan vetämisen usein kuitenkin oppii vasta kantapään kautta.

Rajan veto on kuitenkin äärimmäisen tärkeää yksilön jaksamisen kannalta. Kuin myös on se, että tehdään asioita tiimissä, yhdessä ja jaetaan vastuuta.

Kukaan ei voi jaksaa loputtomiin tehdä asioita yksin. Yksin ei myöskään päästä huippu suorituksiin.

Eikö jaettu onnistuminen ja ilo ole parempi kuin yksin koettu?

Myöskään tämä yksin paahtaminen ei edistä luovuutta.

Se, että pääsee toimimaan ryhmässä, jossa on luottamus ja kaikki ruokkivat toisia, johtaa siihen että minä itse alkaa kiinnostamaan vähemmän.

On tutkittu, että luovuutta edistää psykologinen turvallisuus.

Kun ryhmässä puheenvuorot jakaantuvat tasaisesti, tehdään asioita kuunnellen toisia ja ruokitaan toisia.

Ryhmän dynamiikassa on tietenkin haasteita, mutta mielestäni se antaa enemmän kuin ottaa.

Kukapa ei haluaisi olla mukana tiimissä, jossa nauretaan ja tehdään mielenkiintoisia juttuja - jopa muutetaan maailmaa yhdessä.

Mielestäni sillä ei ole enää väliä, että kuka on keksinyt ko. idean.

Yksilön suorituksen voima koko ajan vähenee. Yhdessä tehty on enemmän.

Yhdessä saadaan asioita mietittyä monelta eri kulmalta, jaetaan vastuuta ja varmistetaan jaksaminen.

Ihmiset voivat keskittyä niihin asioihin, jotka ovat heidän vahvuuksia.

Keskustellaan ja tehdään enemmän asioita yhdessä.

Johanna M.