(Epä)aktiivimalli ei tunnista yksilöä – keppiä kulttuurialan ammattilaisille


Työttömän työnhakijan aktivoimiseen ja työllistymiseen tähtäävä aktiivimalli on kaikessa uutuudessaan vanhanaikainen. Positiiviseen sävyyn nimetty hätäoikotie vain näennäisesti kitkee työttömyyttä, eikä tunnista työnhakijaa yksilönä. Kulttuurialalla työllistämispalvelujen harkinnanvaraisuudessa sekä aktiivimallin vaateiden täyttymisessä esiintyy problematiikkaa ja ristiriitoja.

Pakkoaktivoiminen ei ole ainoa asia, johon hallituksen ja TE-toimistojen olisi syytä kiinnittää huomiota suomalaisten työllistymisen lisäämistoimissa. Työttömät työnhakijat eivät muodosta yhdenmukaista ryhmää, jossa kaikki henkilöt toimivat samalla tavalla. Sama yleistäminen koskee myös eri ammattialoja, jotka ovat huomattavasti monimuotoisempia, kuin mitä harkinnanvaraisia päätöksiä tekevät virkailijat tuntuvat olettavan.

Työllistämispalvelujen lyhytnäköisyydestä ja ammattialojen puutteellisesta tuntemuksesta kertoo tilanne, jossa määräaikaisen työsopimuksen päätyttyä kulttuurialan ammattilaiselta evättiin omaehtoinen maisterikoulutus työttömyysetuudella tuettuna. Päätös annettiin siitäkin huolimatta, että aktiivinen työnhaku jatkuisi koulutuksen aikana. Työn hakemisen mahdollistaa monimuotoisena toteutettava tutkinto, jota lähes kaikki opiskelijat tyypillisesti suorittavat töidensä ohella. Päätös perustui kahden TE-toimiston instanssin harkintaan, joissa ilmenee selkeää epäjohdonmukaisuutta. Ensimmäisen päätöksen mukaan heikosti työllistävälle alalle kouluttautuneen ei kannata hankkia lisäosaamista. Toisessa päätöksessä omaehtoinen opiskelu evättiin viittaamalla hakijan olemassa olevan ammatin riittävyyteen työllistymisen kannalta. Päätösten ristiriita ei ainakaan lisää luottamusta saati uskottavuutta työllistämispalveluja kohtaan. Lisäksi harkintavallan määrä on suhteeton verrattuna henkilön oikeuteen valita oma ammattinsa ja kouluttautua parhaaksi näkemällään tavalla.

Lopputuloksessa mentiin kahdella tavalla metsään. Ensinnäkin, työllistämiseen perustuva ja aktiivisuutta edellyttävä viranomainen epäonnistuu toteuttamaan omaa malliaan eväämällä omaehtoisen opiskelun, joka on jopa kjirjattu uuteen malliin yhtenä aktiivisuutta osoittavana toimintana. Lisäksi se ei edes tunne, tai perinpohjaisista selvityksistä huolimatta tutustu eri ammattialojen työllistymismahdollisuuksiin ja –vaatimuksiin. Tässä tapauksessa viranomaiselle tuntemattomalta vaikuttaa kulttuuriala, jossa työllistymistilanne ei muun muassa ammattinimikkeiden sovellettavuuden ansiosta ole missään nimessä heikko.

Ennen kuin työnhaku tuottaa tulosta, ansiosidonnaiseen päivärahaan oikeutettu työnhakija siis pakotetaan ottamaan opintolainaa tai vaihtoehtoisesti luopumaan jatko-opintopaikastaan. Tämä on erikoinen yhtälö tilanteessa, jossa työnhakija yrittää toteuttaa aktiivimallin edellytyksiä sekä parantaa työllistymismahdollisuuksiaan. Näin ollen ainoastaan tiettyyn harkintaan perustuva aktiivisuuden osoittaminen täyttää aktiivisuusehdon. Yksilön motivaatiota tai itselähtöistä aktiivisuutta ei uudesta mallista huolimatta ainakaan kulttuurialalla tunnuta kannustettavan.


Toimiakseen aidosti ratkaisukeskeisellä ja inhimillisellä tavalla, aktiivimallia toimeenpanevien tahojen tulisi tunnistaa työnhakijoiden yksilölliset tarpeet ja potentiaali paremmin. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että työttömät mielletään yhdeksi flegmaattiseksi ryhmäksi, joka täytyy päivärahan leikkaamisen uhalla pakottaa aktivoitumaan. Samalla omasta motivaatiosta lähtöisin oleva osaamisen kehittäminen ei kuitenkaan välttämättä käy aktiivisuuden osoittajana. Kaikessa epäloogisuudessaan uuden mallin aikana maksetaan työnhakijalle mieluummin päivärahaa työttömänä olemisesta, kuin tuetaan ilmiselvää työllistymismahdollisuuksien parantumista hyväksymällä lisäkouluttautuminen työnhakuaikana. Melkoinen paradoksi.

Kommentit

Yksinsuoltaja sanoi…
Tuon keskusteluun keissin lisää: Tuttavani, kulttuurialan keikkatyöläinen, suoritti eläintenhoitajan ammattitutkinnon laajentaakseen osaamistaan ja leventääkseen leipäänsä. Eläimet ovat aina olleet rakas harrastus ja kotonakin vilistää monenlaista elikkoa. Aktiivisuus ei olisi kannattanut. Tälle keväälle kulttuurialan ammattilaisella oli mielekkäitä, rahakkaitakin keikkoja sovittuna, mutta nyt TE-keskus edellyttää, että hän pyrkii työllistymään eläintenhoitajana. Kalenteri on tyhjennettävä kulttuurialan asiantuntijatehtävistä ja lähdettävä hoitamaan lampaita 10 eurolla tunti. Sen, minkä piti olla yritteliään ihmisen suunnitelma B ja C, TE-keskus saa nostaa suunnitelmaksi A. Suomalaisen Aktiivimallin ajattelun mukainen työntekijä vaikuttaa tosiaan olevan holhottava tyhmeliini, joka ei tiedä omaa parastaan.
Heidi sanoi…
Käsitys ihmisestä passiivisena olentona jota täytyy aktivoida ulkoisen rangaistuksen keinoin on järkyttävän vanhanaikainen. Aktiivimallia voi mielestäni peilata hyvään ihmisten johtamiseen, joka lähtee ajatuksesta että työntekijä, tässä tapauksessa työnhakija, on lähtökohtaisesti aktiivinen yksilö jolla on elämässään tavoitteita ja sisäsyntyinen tarve tehdä jotain itselleen merkityksellistä.

Aktiivimalli on näin tarkasteltuna vanhanaikaisuutensa lisäksi potentiaalisesti yksilöitä, työn tuottavuutta ja työhyvinvointia heikentävä passiivimalli.
Laura sanoi…
Pelottavia tapauksia, jännittyneenä odotan mitä itselleni tapahtuu kun kevään lopuksi työttömyys taas häämöttää. Opintotukikuukaudet on käytetty jo aikoja sitten eikä työkkäri katso kulttuurialan opintoja tukemisen arvoiseksi, mikä on siis vaihtoehto?

Miltä kuulosta näin opiskelijoiden korvaa tämä viranomaisen tieto, että kulttuuri-ala on niin heikosti työllistävä ettei tätä lisäkoulutusta kannata hankkia? Ymmärtääkseni osa koulutukseen osallistujista on tullut nimen omaan hakemaan ylempää korkeakoulututkintoa että voi edetä urallaan ja taata työllistymisen jatkossakin? Kärjistetysti voidaankin kysyä, miksi tällaista koulutusta edes järjestetään jos kerta valtion päätöksellä tämä on aivan turha lisäkoulutus?

Mielestäni koulutusten tarpeellisuuden arviointi tulisi poistaa työkkäriltä kokonaan, ja tuki myöntää automaattisesti kun koulutukseen on päässyt. Kaikki koulutus tukee työllistymistä ja parantaa ammattitaitoa. Joka tapauksessa tukea saa vain vähän aikaa, ja näihin selvityksiin ja arviointeihin menee varmasti enemmän resursseja kuin mitä mahdollisilla väärinkäytöillä hukattaisiin. En nyt edes keksi kuinka tätä etuutta voisi käyttää väärin?

Laura sanoi…
Mielenkiintoisia mietteitä OKM:n Osaamisen tulevaisuuspaneelista. Itse en ole niin huolissani työn murroksesta ja uudenlaisen työn vaatimista osaamisista, lähinnä jäykkien rakenteiden toimimattomuudesta jo nykyajankin tarpeisiin.

"Käytännössä reformi tarkoittaisi koko koulutusjärjestelmän tarjonnan joustavuuden merkittävää lisäämistä. Ihmisten tulisi päästä käsiksi tarvitsemaansa koulutukseen selvästi nykyistä helpommin – myös työn ohessa ja sen aikana.

Verotusta, sosiaaliturvaa ja erilaisia etuuksia olisi asiantuntijapaneelin mukaan järjestelmällisesti kehitettävä jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi. Koko julkinen sektori, yritykset ja kolmas sektori voivat kaikki merkittävästi vaikuttaa siihen, että suomalainen osaaminen on turvattu myös tulevaisuudessa."

http://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/tarvitsemme-jatkuvaa-oppimista-miljoonalle-suomalaiselle
Unknown sanoi…
Osa te-toimiston asiantuntijoista on varmasti halukas auttamaan ihmisiä työllistymisessä, osa on valitettavasti "vain töissä siellä". Työ- ja elinkeinoministeriön päätökset ja linjaukset muuttuvat usein ja heittelevät niin asiakkaita kuin te-toimistoiden työntekijöitäkin kuin myrsky veneitä.

Työskentelen palveluntarjoajan piikkiin Uudenmaan te-toimiston työnhaun kouluttajana ja verkkoneuvojana. Toimin linkkinä asiakkaan ja te-toimiston välillä. Me kouluttajat otamme asiakkaan vuoronumerolla vastaan, autamme tulkitsemaan byrokratiaa ja täyttämään lomakkeita ja sovimme henkilökohtaisia työnhaun ohjauksia. Emme tee päätöksiä, emmekä pääse asiakkaan tietoihin käsiksi. Vain kiireelliset kysymykset selvitämme taustavirkailijalta heti.

Aktiivimallin ymmärrys ja selittäminen ei kuulu tehtäviini, mutta olen jotakuinkin perillä te-toimiston palveluista.
Te-toimisto seuraa asiakkaan aktiivisuutta. Työllistymistä edistäviä toimenpiteitä ovat muun muassa työvoimakoulutus, omaehtoinen opiskelu ja työkokeilu, jotka sovitaan te-toimiston kanssa. Asiakkaan osallistumisesta johonkin toimenpiteeseen te-toimisto tekee lausunnon Kelaa tai työttömyyskassaa varten. Asiakkaan tulee raportoida toimenpiteen etenemisestä tai suorituksesta te-toimistolle. Kela ja työttömyyskassat tiedottavat aktiivimallin vaikutuksesta tukiin.

Ongelmia aktiivimallin käyttöönottamisessa ovat mm.:
1) Asiantuntijoiden rajallinen ja riittämätön perehdytys niin te-toimistossa, kelassa kuin työttömyyskassoissakin. Virkailijoiden inhimillisyys johtaa myös usein virheisiin.
2) Ruuhkan vuoksi asiat kerääntyvät päätöksentekijöiden pöydälle ja prosessit kestävät raastavan pitkään. Asiakkaan pitää monesti kysellä useita kertoja perään.
3) Työkokeiluissa työntekijä on usein huonossa asemassa työnantajalla, joka hyötyy ilmaistyövoimasta. Työkokeilussa voi saada kokemusta alasta, jolle ei muuten voisi hakea, mutta työstä ei saada palkkaa, joten työsopimus pitäisi ehdottomasti syynätä tarkasti, ennenkuin työkokeiluun ryhtyy. Moni ei välttämättä tiedä, että työkokeiluksi riittää esim. neljän tunnin työpanos päivässä.
4) Kaikki halukkaat EIVÄT välttämättä mahdu te-toimiston tarjoamiin työllistymistä edistäviin lyhyisiin koulutuksiin, koska paikkoja on rajatusti.
5) Kaikki halukkaat EIVÄT saa tukea opiskeluun. Opintojen tukemisessa valtiolla on rinnakkain kaksi käytäntöä: opintotukijärjestelmä ja te-toimiston myöntämä, työttömyyspäivärahalla tuettu opiskelu. Moni haluaisi opiskella työttömyyspäivärahalla, sillä valtion opintotuki on huomattavasti pienempi ja velvoittaa pankkilainan ottamiseen. Lausunto opiskelujen tukemiseksi työttömyysetuudella myönnetään tapauskohtaisesti hyvin eri perustein. On eriarvoistavaa, että käytännöissä ei toteuteta yhdenmukaisuutta.

6) Lisäksi ongelmana on te-toimistojen aukioloajat vain virka-aikaan. Kasvavan kysynnän lisääntyessä olisi kohtuullista, että aukioloaikoja soviteltaisiin eri elämäntilanteissa olevien tarpeisiin.

Tarvittaisiin myös Job coach -tyyppisiä palveluntarjoajia, jotka auttaisivat asiakasta kartoittamaan työpaikkojen olemassaoloa ja etsimään keinoja niihin pääsemiseksi. Erityisesti taiteilijoilla tilanne on kriittinen, kun oman alan töitä ei kasva puissa, vaan taiteellisen työn prosessi on usein hitaampi ja myös vaatii sopivia kontakteja. Te-toimisto on lähes kädetön taiteilijoiden työllistämisessä. Aktiivimalli ei ymmärrä asiakkaiden hyvin erilaisia tilanteita vaan todella pyrkii tasapäistämiseen.
Janne Merisaari sanoi…
Muistelisin, että aktiivimallia aikanaan kaupiteltiin ihmisille myös sen hyvillä puolilla, johon kuului opiskelun helpottaminen ja mahdollistaminen työttömyysaikana. Mitä tälle suunnitelmalle tapahtui?

Viime viikonloppuna tapasin pari vuosikymmentä eri teattereissa tarpeistoa ja puvustusta tehneen henkilön. Työkuulumiset olivat samat kuin viimeksi pari vuotta sitten kun nähtiin: Kierretään tekemässä samoja töitä kaupungin eri teattereissa 9€ päiväpalkalla. Yhdessä paikassa ei tietenkään saa jatkaa sen jälkeen kun TE-keskuksen määräämä kausi päättyy. Ei vaikka haluaisi sen tuohon hintaan tehdä. Tilalle otetaan joku toinen ja edellinen kierrätetään "oppimaan uutta" kunhan ensin ollaan oltu muutama kuukausi todistetusti tekemättä yhtään mitään. Surullinen kuvio kaiken kaikkiaan.