(Epä)aktiivimalli ei tunnista yksilöä – keppiä kulttuurialan ammattilaisille
Työttömän
työnhakijan aktivoimiseen ja työllistymiseen tähtäävä aktiivimalli on kaikessa
uutuudessaan vanhanaikainen. Positiiviseen sävyyn nimetty hätäoikotie vain
näennäisesti kitkee työttömyyttä, eikä tunnista työnhakijaa yksilönä. Kulttuurialalla
työllistämispalvelujen harkinnanvaraisuudessa sekä aktiivimallin vaateiden
täyttymisessä esiintyy problematiikkaa ja ristiriitoja.
Pakkoaktivoiminen ei
ole ainoa asia, johon hallituksen ja TE-toimistojen olisi syytä kiinnittää
huomiota suomalaisten työllistymisen lisäämistoimissa. Työttömät työnhakijat eivät
muodosta yhdenmukaista ryhmää, jossa kaikki henkilöt toimivat samalla
tavalla. Sama yleistäminen koskee myös eri ammattialoja, jotka ovat
huomattavasti monimuotoisempia, kuin mitä harkinnanvaraisia päätöksiä tekevät
virkailijat tuntuvat olettavan.
Työllistämispalvelujen
lyhytnäköisyydestä ja ammattialojen puutteellisesta tuntemuksesta kertoo tilanne,
jossa määräaikaisen työsopimuksen päätyttyä kulttuurialan ammattilaiselta
evättiin omaehtoinen maisterikoulutus työttömyysetuudella tuettuna. Päätös
annettiin siitäkin huolimatta, että aktiivinen työnhaku jatkuisi koulutuksen
aikana. Työn hakemisen mahdollistaa monimuotoisena toteutettava tutkinto, jota
lähes kaikki opiskelijat tyypillisesti suorittavat töidensä ohella. Päätös
perustui kahden TE-toimiston instanssin harkintaan, joissa ilmenee selkeää
epäjohdonmukaisuutta. Ensimmäisen päätöksen mukaan heikosti työllistävälle
alalle kouluttautuneen ei kannata hankkia lisäosaamista. Toisessa päätöksessä
omaehtoinen opiskelu evättiin viittaamalla hakijan olemassa olevan ammatin
riittävyyteen työllistymisen kannalta. Päätösten ristiriita ei ainakaan lisää
luottamusta saati uskottavuutta työllistämispalveluja kohtaan. Lisäksi harkintavallan
määrä on suhteeton verrattuna henkilön oikeuteen valita oma ammattinsa ja kouluttautua
parhaaksi näkemällään tavalla.
Lopputuloksessa mentiin kahdella tavalla metsään. Ensinnäkin, työllistämiseen
perustuva ja aktiivisuutta edellyttävä viranomainen epäonnistuu toteuttamaan
omaa malliaan eväämällä omaehtoisen opiskelun, joka on jopa kjirjattu uuteen
malliin yhtenä aktiivisuutta osoittavana toimintana. Lisäksi se ei edes tunne,
tai perinpohjaisista selvityksistä huolimatta tutustu eri
ammattialojen työllistymismahdollisuuksiin ja –vaatimuksiin. Tässä tapauksessa
viranomaiselle tuntemattomalta vaikuttaa kulttuuriala, jossa
työllistymistilanne ei muun muassa ammattinimikkeiden sovellettavuuden ansiosta
ole missään nimessä heikko.
Ennen kuin työnhaku tuottaa tulosta, ansiosidonnaiseen päivärahaan oikeutettu työnhakija siis pakotetaan ottamaan opintolainaa tai vaihtoehtoisesti luopumaan jatko-opintopaikastaan. Tämä on erikoinen yhtälö tilanteessa, jossa työnhakija yrittää toteuttaa aktiivimallin edellytyksiä sekä parantaa työllistymismahdollisuuksiaan. Näin ollen ainoastaan tiettyyn harkintaan perustuva aktiivisuuden osoittaminen täyttää aktiivisuusehdon. Yksilön motivaatiota tai itselähtöistä aktiivisuutta ei uudesta mallista huolimatta ainakaan kulttuurialalla tunnuta kannustettavan.
Toimiakseen
aidosti ratkaisukeskeisellä ja inhimillisellä tavalla, aktiivimallia
toimeenpanevien tahojen tulisi tunnistaa työnhakijoiden yksilölliset tarpeet ja potentiaali paremmin. Tällä hetkellä vaikuttaa
siltä, että työttömät mielletään yhdeksi flegmaattiseksi ryhmäksi, joka täytyy
päivärahan leikkaamisen uhalla pakottaa aktivoitumaan. Samalla omasta motivaatiosta lähtöisin oleva osaamisen kehittäminen ei kuitenkaan välttämättä käy aktiivisuuden osoittajana. Kaikessa
epäloogisuudessaan uuden mallin aikana maksetaan työnhakijalle mieluummin
päivärahaa työttömänä olemisesta, kuin tuetaan ilmiselvää
työllistymismahdollisuuksien parantumista hyväksymällä lisäkouluttautuminen
työnhakuaikana. Melkoinen paradoksi.
Kommentit
Aktiivimalli on näin tarkasteltuna vanhanaikaisuutensa lisäksi potentiaalisesti yksilöitä, työn tuottavuutta ja työhyvinvointia heikentävä passiivimalli.
Miltä kuulosta näin opiskelijoiden korvaa tämä viranomaisen tieto, että kulttuuri-ala on niin heikosti työllistävä ettei tätä lisäkoulutusta kannata hankkia? Ymmärtääkseni osa koulutukseen osallistujista on tullut nimen omaan hakemaan ylempää korkeakoulututkintoa että voi edetä urallaan ja taata työllistymisen jatkossakin? Kärjistetysti voidaankin kysyä, miksi tällaista koulutusta edes järjestetään jos kerta valtion päätöksellä tämä on aivan turha lisäkoulutus?
Mielestäni koulutusten tarpeellisuuden arviointi tulisi poistaa työkkäriltä kokonaan, ja tuki myöntää automaattisesti kun koulutukseen on päässyt. Kaikki koulutus tukee työllistymistä ja parantaa ammattitaitoa. Joka tapauksessa tukea saa vain vähän aikaa, ja näihin selvityksiin ja arviointeihin menee varmasti enemmän resursseja kuin mitä mahdollisilla väärinkäytöillä hukattaisiin. En nyt edes keksi kuinka tätä etuutta voisi käyttää väärin?
"Käytännössä reformi tarkoittaisi koko koulutusjärjestelmän tarjonnan joustavuuden merkittävää lisäämistä. Ihmisten tulisi päästä käsiksi tarvitsemaansa koulutukseen selvästi nykyistä helpommin – myös työn ohessa ja sen aikana.
Verotusta, sosiaaliturvaa ja erilaisia etuuksia olisi asiantuntijapaneelin mukaan järjestelmällisesti kehitettävä jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi. Koko julkinen sektori, yritykset ja kolmas sektori voivat kaikki merkittävästi vaikuttaa siihen, että suomalainen osaaminen on turvattu myös tulevaisuudessa."
http://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/tarvitsemme-jatkuvaa-oppimista-miljoonalle-suomalaiselle
Työskentelen palveluntarjoajan piikkiin Uudenmaan te-toimiston työnhaun kouluttajana ja verkkoneuvojana. Toimin linkkinä asiakkaan ja te-toimiston välillä. Me kouluttajat otamme asiakkaan vuoronumerolla vastaan, autamme tulkitsemaan byrokratiaa ja täyttämään lomakkeita ja sovimme henkilökohtaisia työnhaun ohjauksia. Emme tee päätöksiä, emmekä pääse asiakkaan tietoihin käsiksi. Vain kiireelliset kysymykset selvitämme taustavirkailijalta heti.
Aktiivimallin ymmärrys ja selittäminen ei kuulu tehtäviini, mutta olen jotakuinkin perillä te-toimiston palveluista.
Te-toimisto seuraa asiakkaan aktiivisuutta. Työllistymistä edistäviä toimenpiteitä ovat muun muassa työvoimakoulutus, omaehtoinen opiskelu ja työkokeilu, jotka sovitaan te-toimiston kanssa. Asiakkaan osallistumisesta johonkin toimenpiteeseen te-toimisto tekee lausunnon Kelaa tai työttömyyskassaa varten. Asiakkaan tulee raportoida toimenpiteen etenemisestä tai suorituksesta te-toimistolle. Kela ja työttömyyskassat tiedottavat aktiivimallin vaikutuksesta tukiin.
Ongelmia aktiivimallin käyttöönottamisessa ovat mm.:
1) Asiantuntijoiden rajallinen ja riittämätön perehdytys niin te-toimistossa, kelassa kuin työttömyyskassoissakin. Virkailijoiden inhimillisyys johtaa myös usein virheisiin.
2) Ruuhkan vuoksi asiat kerääntyvät päätöksentekijöiden pöydälle ja prosessit kestävät raastavan pitkään. Asiakkaan pitää monesti kysellä useita kertoja perään.
3) Työkokeiluissa työntekijä on usein huonossa asemassa työnantajalla, joka hyötyy ilmaistyövoimasta. Työkokeilussa voi saada kokemusta alasta, jolle ei muuten voisi hakea, mutta työstä ei saada palkkaa, joten työsopimus pitäisi ehdottomasti syynätä tarkasti, ennenkuin työkokeiluun ryhtyy. Moni ei välttämättä tiedä, että työkokeiluksi riittää esim. neljän tunnin työpanos päivässä.
4) Kaikki halukkaat EIVÄT välttämättä mahdu te-toimiston tarjoamiin työllistymistä edistäviin lyhyisiin koulutuksiin, koska paikkoja on rajatusti.
5) Kaikki halukkaat EIVÄT saa tukea opiskeluun. Opintojen tukemisessa valtiolla on rinnakkain kaksi käytäntöä: opintotukijärjestelmä ja te-toimiston myöntämä, työttömyyspäivärahalla tuettu opiskelu. Moni haluaisi opiskella työttömyyspäivärahalla, sillä valtion opintotuki on huomattavasti pienempi ja velvoittaa pankkilainan ottamiseen. Lausunto opiskelujen tukemiseksi työttömyysetuudella myönnetään tapauskohtaisesti hyvin eri perustein. On eriarvoistavaa, että käytännöissä ei toteuteta yhdenmukaisuutta.
6) Lisäksi ongelmana on te-toimistojen aukioloajat vain virka-aikaan. Kasvavan kysynnän lisääntyessä olisi kohtuullista, että aukioloaikoja soviteltaisiin eri elämäntilanteissa olevien tarpeisiin.
Tarvittaisiin myös Job coach -tyyppisiä palveluntarjoajia, jotka auttaisivat asiakasta kartoittamaan työpaikkojen olemassaoloa ja etsimään keinoja niihin pääsemiseksi. Erityisesti taiteilijoilla tilanne on kriittinen, kun oman alan töitä ei kasva puissa, vaan taiteellisen työn prosessi on usein hitaampi ja myös vaatii sopivia kontakteja. Te-toimisto on lähes kädetön taiteilijoiden työllistämisessä. Aktiivimalli ei ymmärrä asiakkaiden hyvin erilaisia tilanteita vaan todella pyrkii tasapäistämiseen.
Viime viikonloppuna tapasin pari vuosikymmentä eri teattereissa tarpeistoa ja puvustusta tehneen henkilön. Työkuulumiset olivat samat kuin viimeksi pari vuotta sitten kun nähtiin: Kierretään tekemässä samoja töitä kaupungin eri teattereissa 9€ päiväpalkalla. Yhdessä paikassa ei tietenkään saa jatkaa sen jälkeen kun TE-keskuksen määräämä kausi päättyy. Ei vaikka haluaisi sen tuohon hintaan tehdä. Tilalle otetaan joku toinen ja edellinen kierrätetään "oppimaan uutta" kunhan ensin ollaan oltu muutama kuukausi todistetusti tekemättä yhtään mitään. Surullinen kuvio kaiken kaikkiaan.