Pomppulinna ei riitä

Suomessa tehdään laadukasta lastenkulttuuria. Otsikolla viittaan Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton Kuntavaalikampanjaan 2017, jossa yksi kahdeksasta teesistä oli lasten oikeus laadukkaaseen ja taiteellisesti korkeatasoiseen kulttuuriin. Suurelle yleisölle lastenkulttuuri on kuitenkin usein puuhastelua; pomppulinnaa ja kasvomaalauksia. Todellisuus on jotain aivan muuta kuin puuhastelua, mutta arvostuksen puute aiheuttaa resurssien vähyyttä. Mitä resurssien ja arvostuksen lisäämiselle olisi tehtävissä?

Lukemattomat ammattiteatterit ja -orkesterit tuottavat korkeatasoisia esityksiä ja konsertteja ja taiteelliset työryhmät laadukkaita näyttelyitä. Näitä toimijoita on kiittäminen lasten kasvattamisesta kulttuuria kuluttaviksi aikuisiksi. Paikallisesti homma toimii, mutta saavutettavuuden näkökulmasta kiertävien kulttuuripalveluiden tilanne on toinen. Ongelmana on siis esitysten ja näyttelyiden kierrättäminen ja levittäminen. On surullista resurssien haaskaamista valmistaa hieno, kunnianhimoinen taiteellinen tuotos, joka saavuttaa yleisönsä vain muutamia kertoja. Lastenkulttuurin kentältä puuttuu välittäjiä ja agentteja. Meillä on ostajia ja sisällöntuottajia, mutta he eivät löydä toisiaan.

Löysin sattumalta teatteriesityksiä välittävän sivuston esitystori.fi, joka pikaisella vilkaisulla oli selvästi aktiivisessa käytössä teattereiden osalta. Miksi en ollut palveluita itse ostavana toimijana ikinä kuullutkaan kyseisestä sivustosta? Pikainen toimistogallup paljasti, etteivät kolleganikaan olleet kuulleet siitä. Ei riitä, että perustetaan uusi tietokanta, jos sen markkinointi ja tiedotus jää kesken. Ilmeisesti kyseisen sivuston ylläpitäjät olivat tiedottaneet sisällöntuottajia, mutta eivät asiakkaita. Esitystori.fi -sivustossa on kuitenkin potentiaalia.

Hienoa työtä tekee Konserttikeskus ry, joka välittää laadukkaita lastenkonsertteja eri puolille Suomea. Organisaation toiminnalla on merkittävä taiteilijoita työllistävä vaikutus. Kiertueet on koordinoitu kustannustehokkaasti. Lastenkulttuuriala tarvitsee ”Konserttikeskuksen” myös teatteri- ja sirkustaiteelle, mutta miksei myös visuaalisille taiteille näyttelyiden muodossa. Ehkäpä ”Lastenkulttuurin ohjelmatoimisto” voisi olla yksi keino lisätä lastenkulttuurin kannattavuutta, näkyvyyttä ja vaikuttavuutta.

Levittämällä lastenkulttuuria kustannustehokkaammin, tulisi toiminnasta kannattavampaa ja siten lastenkulttuuri saisi näkyvyyttä ja lisää resursseja sekä jalansijaa vakavasti otettavana kulttuurin muotona.

Pääsiäisen tienoilla lastenkulttuurikenttää puhutti Taneli Heikan kolumni ”Lapset ja lastenkulttuuri ansaitsevat talon ykköspaikalta Suomessa”, jossa Heikka kertoi vierailleensa Tukholman Junibackenissa ja saaneensa matkalla idean Lasten maailmasta:

”Olisiko aika, että lapset ja lastenkulttuuri nostettaisiin Suomessakin ykköspaikalle? Vaikkapa nyt sille paikalle Helsingin Eteläsatamassa, johon Guggenheimin upottua on kaavailtu pääkaupunkiseudun noin sadatta tilaa tarkastella valtaa pitäneiden aikuisten muotokuvia ja oivaltavasti taivutettua vaneria.”

Ideana tämä on tietysti loistava, ehdottomasti kannatettava ja varmasti laadukasta ’ei pomppulinnaa’. Sittemmin Heikka on saanut aikaan oikean kansanliikkeen ideansa ympärille. Talo palvelisi etupäässä turismia ja pääkaupunkiseutua, joten saavutettavuuden nimissä olisi yhä tärkeää huolehtia lastenkulttuurista myös periferiassa. Ehkä lastenkulttuuri kaipaa suuren lippulaivan, jotta lasten taide- ja kulttuurikasvatuksen tärkeys saadaan nostettua suuren yleisön tietoisuuteen.  

Mirva Aalto

Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto, Kuntavaalikampanja 2017,
http://www.lastenkulttuuri.fi/liitto/lausunnot-ja-kannanotot/

Taneli Heikan kolumni: Lapset ja lastenkulttuuri ansaitsevat talon ykköspaikalta Suomessa, https://yle.fi/uutiset/3-10153150

Kommentit

Mirva HH sanoi…
Ihana visio on, että lastenkulttuuri olisi monipuolista ja yleisöään haastavaa, kuten aikuistenkin. Muuten kulttuuritarjoama jää vääjäämättä pitkälti markkinatalouden jalkoihin :) En vastusta Hevisauruksia, mutta kun seuraa teinien toisiaan tuomitsevaa keskustelua, tuntuu siltä, että taiteen keinoin kyseenalaistuksen kykyä ja omanlaisuuden arvostamista voisi istuttaa taiteen keinoin jo hiukka aiemmin.
Unknown sanoi…
Itse asiassa sitä monipuolista ja yleisöä haastavaa lastenkulttuuria on jo paljon, mutta ikävä kyllä on myös paljon sitä ei niin laadukasta, jota myös lastenkulttuuriksi nimitetään. Mirva-kaima, tuot esiin tärkeän pointin ja olen kanssasi tismalleen samaa mieltä, että kyseenalaistuksen kykyä ja erilaisuuden arvostusta tulee taiteen keinoin opettaa nuorille.