Sisäisestä motivaatiosta, tuottamisesta ja taiteesta
Yksityisellä sektorilla työskentelevä
tuttavani kysyi minulta, mitä kulttuurituottaja tekee työkseen?
Innostuin kysymyksestä, koska harvoin pääsee kertomaan alaa
tuntemattomalle ihmiselle tiivistetysti kulttuurituottajan ammatista.
Nopeasti innostus muuttui hämmennykseksi: Miten saan kuvailtua alaa
ymmärrettävästi, tiivistetyssä muodossa ja ilman, että pidän
tunnin monologin aiheesta? Aloitin kertomalla, että
kulttuurituottaja voi työskennellä tapahtumatuottajana,
kunnallisena kulttuuurituottajana, musiikin- tai elokuvatuottajana
tai vaikka osallisuuden asiantuntijana, siis hyvin erilaisissa
tehtävissä. Itse asiassa tuottaja voi tuunata uraansa ja
osaamistaan hyvin eri suuntiin. Kuulija kävi jo levottomaksi, joten
kiteytin asian sanomalla, että tuottaja on kulttuurihankkeiden
mahdollistaja.
Tämän lyhyen ja kysyjälle
luultavasti epätyydyttävän keskustelun jälkeen jäin miettimään,
millainen kuntasektorin kulttuurituottaja minä olen. Entä millainen
haluan olla? Työelämän murroksessa myös tuottajan työ on
muutoksessa ja osaamisen vaatimukset tuntuvat välillä kovilta.
Paineita omien osaamisalueiden laajentamiseen riittää. Tätä olen
pohtinut myös viimeaikoina työstäessäni sähköistä portfoliota.
Mikä on terävä kärkeni, jolla tähtään omaan unelma-ammattiini?
Tai ehkä olen jo unelmatyössäni, koska olen ollut niin onnekas,
että olen voinut tuunata työtäni.
Omaa työtä ja asiantuntijuutta pitää
tuunata. Täytyy löytää oma ”core” ja vastata kysymyksiin:
Kuka minä olen? Mitä minä haluan? Kuka kontrolloi minun elämääni?
Näin jakoi oppejaan Hintsa Performancen Annastiina Hintsa Yle Puheessa. Kyllä, on tärkeää tietää kuka on ja mitä haluaa ja
vieläpä tekeekö itse omia päätöksiään, vai vaikuttaako
valintoihin esimerkiksi asuntolaina tai sosiaalinen paine. Jatkoin
Yle Puheen kuuntelua, koska juttu alkoi tosissaan kiinnostaa.
Psykologian professori Katariina Salmela-Aro puhui sisäisestä
motivaatiosta, jota edesauttaa työn tuunaaminen eli mahdollisuus
vaikuttaa omaan työhön. Samaa aihetta käsittelevät Frank Martela
ja Karoliina Jarenko julkaisussa Sisäinen motivaatio –Tulevaisuuden työssä tuottavuus ja innostus kohtaavat. Heidän
mukaan juuri yksittäisten työntekijöiden sisäinen motivaatio on
tavoittelemisen arvoista ja olennainen asia työkulttuurin
muutoksessa ja työn tuottavuudessa.
Olen tehnyt kohtuullisen pitkän uran
kunnallisena kulttuuurituottajana. Olen järjestänyt paljon
tapahtumia ja tapahtumakokonaisuuksia, tilannut bajamajoja ja tehnyt
turvallisuussuunnitelmia, mutta ne työt eivät enää anna
tyydytystä. Sisäinen motivaatio puuttuu. Olen myös organisoinut
suuren määrän taidekasvatukseen liittyvää toimintaa yhdessä
taiteilijoiden kanssa, ja siitä olen pitänyt, paljon.
Sisäinen motivaationi on vienyt minua
työtäni tuunaten yhä enemmän työskentelemään taiteilijoiden
kanssa. Ymmärrän ja arvostan heitä ja heidän ammattitaitoaan. He
taas osaltaan arvostavat minun osaamistani. Ajattelen olevani tulkki
ja mahdollistaja taiteilijan ja rahoittajan tai asiakkaan välissä.
Taidekasvatuksen mahdollistajana pääsen vaikuttamaan hiukan myös
sisällöntuotantoon, mikä motivoi minua työssäni. Kaiken
keskiössä on minulle tärkeimpänä taiteen välittäminen
asiakkaille.
Tapahtumatuottajia tarvitaan
tapahtumien maassamme, mutta tapahtumatuottaminen ei kuulu minun
ammatilliseen urasuunnitelmaani. Tapahtumatuotannon työtehtävät ja
joskus myös lopputulos ovat liian kaukana taiteesta ja kulttuurista.
Janne Saarakkala kirjoitti provosoivan osuvasti Voima-lehden
pääkirjoituksessa ”..samalla tavalla kuin viinasta viedään nyt
alkoholi ja kolasta sokeri, taidetarjonnasta on katoamassa taide.”
Myöskään minä en halua, että omasta työstäni katoaa taide.
Silläkin uhalla, että kuulostan sentimentaaliselta idealistilta,
minun mielestäni taide on tärkeää, se muuttaa maailmaa. Taiteen
takia lähdin tälle alalle. Loppupelissä se mitä
ansioluettelossani on tai ei ole, ei oikeastaan ole niin kovin
merkitsevää, jos minulla jo on mielekäs työ. Merkitsevää on se,
että saan tehdä työtä, johon minulla on sisäinen motivaatio.
Silloin olen tehokas ja tuottelias työntekijä, joita työelämässä
tarvitaan ja joiden perään yhteiskunta, äänitorvinaan nyt
vaikkapa Hintsa, Salmela-Aro ja Martela & Jarenko, kuuluttaa. Eikö olisikin mahtava win-win-tilanne, jos työntekijät löytäisivät
sisäisen motivaation ja osaamisensa terävän kärjen työssään?
Mirva Aalto
Lähteet:
Martela, Frank & Jarenko, Karoliina
2014. Sisäinen motivaatio. Tulevaisuuden työssä tuottavuus ja
innostus kohtaavat. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 3 /
2014.
Voima 6 / 2018. Pääkirjoitus ”Jos
ei tehdä enää taidetta, on sota.” Janne Saarakkala.
Yle Puhe 21.12.2017. Tiina Lundbergin
huoltamo. Oletko voikukka, tulppaani vai orkidea? Miten motivoidut?
https://areena.yle.fi/1-4302516
Kommentit
Sitäkin olen miettinyt, että mistä se sisäinen motivaatio ja into kumpuaa? Ja ennen kaikkea, mikä sen tappaa? Jos ennen mukavalta tuntunut työ alkaa yhtäkkiä ärsyttää, onko parempi ryhtyä työnhakuun vai ihan ensin katsoa itseään lempeästi peilistä ja kysyä, että onko kaikki hyvin?