Paljon maksaa?
Areenakonsertti, teatteriesitys, festivaali, vapaan kentän
tanssiesitys, klubi-ilta ja monia muita viikoittaisia tapahtumia. Helsingissä
riittää nykyään tarjontaa ja mahdollisuuksia nähdä monenlaisia kulttuuri- ja
taidetapahtumia, mutta mikä on sopiva hinta pääsylipusta taiteen ja viihteen
äärelle? Yksittäisiä mielipiteitä siitä mikä
on sopiva lipunhinta, tai mikä on oman kohderyhmän maksukyky, niitä riittää. Eurojen
sijaan minua mietityttää, että mitä asetettu lipun hinta kertoo tekijöiden
pohdinnoista: lipun hinta vs. oman työn arvo?
Työssäni olen viime aikoina joutunut miettimään ”sopivaa
hintaa” joko itsetuottamiini tai muiden vapaalla kentällä toimivien tekijöiden
esityksiin ja tapahtumakokonaisuuksiin. Kertooko esimerkiksi kymmenen euron
sisäänpääsymaksu siitä, että esiintyjä haluaa madaltaa kynnystä ja lisätä
saavutettavuutta vai siitä, että hän ajattelee, että yleisö ei ole valmis
maksamaan teoksen näkemisestä puolikasta pihviannosta enempää?
Moni ammattilaisten luoma ja tuottama tanssiesitys voi olla
saman hintainen kuin kakkosdivarin jalkapallo-ottelu. Jokereiden lähes viikoittain
toistuvan pelitapahtuman lipun hinta on vähintään kaksinkertainen verrattuna
moniin vapaan kentän taide-esityksiin. Voisiko oman hännän nosto ja rohkeampi
hinnoittelu sekä usko omaan tuotantoon luoda myös taiteen kentällä uudenlaisia
mahdollisuuksia rakentaa parempia resursseja ja samalla luoda mahdollisuuksia
hiukan riippumattomampaan kulttuurin apurahoista?
Kesällä 2018 haastattelin kuutta 16-17-vuotiasta
kesätyöntekijää opinnäytetyötäni varten. Haastatteluissa kävi ilmi kiinnostus
maksuttomiin ja erittäin edullisiin tapahtumiin, mutta nämä tapahtumat olivat
yleensä toimintoja, joissa nuoret itse olisivat aktiivisessa roolissa
sisältöjen ja toteutuksen suhteen. Sen sijaan korkeat lipunhinnat viestivät
heille korkeasta laadusta ja ammattitaidosta. Tällaisia esityksiä toivottiin
mm. tulevaan tanssin taloon ja yksi haastateltava myös totesi, että mitä
kalliimpi hinta ja samalla ulossulkeva tapahtuma, niin sen uskottavampi
sisältö.
Edellä mainitut ovat yksittäisiä mielipiteitä, mutta myös
itse pohdin, että jos esityksiä tehdään ammattitaidolla ja intohimolla, niin
miten voi olla mahdollista, että eräskin esiintyjä totesi, että: ”ei nykyään
kukaan oo valmis maksamaan liveklubikeikoista enempää kuin ihan maksimi kympin”
siis yhden erikoisoluen hinnan verran ja huomattavasti vähemmän kuin Finnkinon elokuvasta?
Kun moni taiteilija tekee töitä alipalkattuna, mutta suurella ammattitaidolla,
niin eikö siitä pitäisi kehdata pyytää sellainen lipunhinta, minkä verran itse
kokee, että esityksen eteen on nähty vaivaa ja minkä olisin itse valmis siitä
maksamaan? Jos ei kuitenkaan itse haluaisi maksaa omasta tai kollegan esityksestä
yli kymmentä tai viittätoista euroa, niin kuka haluaisi?
Uskon, että yksi mahdollisuus olisi ryhtyä kollektiivisesti
ajamaan yhtenäisempiä lipunhintoja ja vaatimaan arvostetumpaa kohtelua. Luoda
henkeä, että tuemme myös itse kentän sisällä toistemme työtä, käymme katsomassa
esityksiä, maksamme lipuista pyydetyn hinnan ja markkinoimme koko taidealaa
laajasti hyvällä itsetunnolla ja yhteisessä rintamassa.
kirjoittaja: Sara Hirn
Kommentit
Vaikka saavutettavuudesta puhutaan, mielestäni alhaiset lippuhinnat kertovat nimenomaan tekijöiden itseluottamuksen puutteesta. Saavutettavuuteen on muita työkaluja kun peruslipun hinta. On alennuslippuja pienituloisille kuten työttömille ja opiskelijoille, ryhmäalennuksia ja ihan mitä vain erikoisalennuskampanjoita keksiikin, sekä mahdollisuus tarjota vaikka erityisryhmille pääsyä ensi-iltaviikon harjoituksiin ilmaiseksi.
Usein ei osata katsoa omaa kynnystä pidemmälle. Mitkä ovat markkinahinnat, mitä ihmiset ovat ylipäätään valmiita maksamaan kokemuksista, kuten hyvästä ruuasta, erikoisoluesta, konsertista tai urheilukilpailusta. Monelta myös puuttuu se näkökulma kokonaan, että lipun hinta sisältää myös laatumielikuvan.
Kuluttajalle on todella haastavaa ymmärtää, mikä on laadukasta ja ammattimaisesti tehtyä, mikäli hinnat eivät ole lainkaan linjassa sisällön kanssa. Tällä hetkellä saattaa Helsingissä nähdä tanssia, mikä on esim. kuusihenkisen erittäin korkeatasoisen ryhmän esittämä teos alkaen 8,50€! Jos ihmiset tottuvat tähän hintatasoon, niin on haastavaa ajatella, että esim. tuotoista löytyisi palkkaa tuottajan palkkaukseen ja tasapainoisemman työarjen löytymiseen.
O
En ole myöskään löytänyt dataa, että halvat hinnat houkuttelisivat enemmän katsojia.
alla ihan mielenkiintoisia artikkeleita:
https://www.artsprofessional.co.uk/magazine/article/are-you-sure-price-right
"Your box office data could be key to unlocking a higher income stream from satisfied customers who are willing to pay more for your tickets. Rachael Easton explains how."
https://www.jstor.org/stable/41064647?seq=1#page_scan_tab_contents
"In recent years, as lifestyles have changed, as competition has increased and as ticket prices have continually risen, there have been significant changes in ticket purchase behaviour among performing arts patrons. To determine the reasons for these changes, and, specifically, the importance of price in the ticket purchase decision process, an extensive survey was undertaken of patrons of the four major performing arts organizations in San Francisco. The responses to this survey clearly indicate that erosion in frequency of attendance is due primarily to the fact that many people prefer to select the specific programs they wish to attend and that many people have difficulty scheduling in advance. Furthermore, current patrons, whether subscribers or single-ticket buyers, have little sensitivity to price increases. Prices can be increased moderately from year to year without eroding the current patron base."
Bissevertaus on aina osuva kaikkeen, myös tähän! Mikäli haluat halpaa litkua, sen saamasi pitää - koska laadusta on hyvä myös maksaa. Se luo kokonaisvaltaisen elämyksen, jossa mielikuvamarkkinointi on tärkeässä roolissa ja asiakas haluaa nauttia sen toisenkin laatuoluen hyvässä seurassa.
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/702588-teatterilippu-maksaa-noin-neljakymppia-musikaalista-saa-maksaa-lahes-tuplahinnan
Joissakin lapsille suunnatuissa kulttuuritapahtumissa taas hinnalla ei tunnu olevan mitään väliä. Nimekkään esiintyjän konsertin lipuista maksetaan silmää räpäyttämättä isoja summia, ja salit tulevat heti täyteen. Vaikka kyse olisi "vain" lastenkonsertista (mistä tuo "vain" aina tähän diskurssiin hyppää???). Kaikille sellainen hinnoittelu ei kuitenkaan ole mahdollista.
Tasa-arvon ja saavutettavuuden vuoksi monet kuntien ja kaupunkien kulttuuritoimijat tarjoavat paljon ohjelmaa maksutta tai nimellisellä hinnalla. Tämä aiheuttaa tiettyä vääristymistä, ei enää tiedetä, mitä asiat saisivat maksaa: kun ymmärrys siitä, että kaiken ohjelmallisen toiminnan takana on paljon työtä, katoaa, on vaikea nähdä, mistä maksaa.
Työssäni lastenteatterissa kuulen yllättävän usein kysymyksen: "Tarvitseeko lapsenkin lipusta maksaa?" Tai vaihtoehtoisesti: "Pitääkö aikuisenkin lipusta maksaa?" tai joskus myös "Tuntuu aika kalliilta maksaa tuon puolitoistavuotiaan lipusta noin paljon." Niin. Voi olla.
Mitä se kertoo meistä, jos koemme liian kalliina sen, että pääsemme (lapsinemme) hetkeksi johonkin toiseen todellisuuteen, illuusion ja mielikuvituksen maailmaan, jossa voimme unohtaa arjen haasteet? Miten iso nimi pitää olla, jotta lapsille suunnatusta taiteesta voi pyytää korkeaa lipun hintaa - ja ihmiset tulevat silti?